Päiväkodeissa uusi lakko ensi viikolla – Tehy: "Hallituksen suunnitelma on ennennäkemättömän törkeä"
Tehy kertoo kahden vuorokauden lakosta suurimpien kaupunkien varhaiskasvatuksessa.
Tehy:n tiedotteen mukaan työnseisaus koskee Helsingin, Espoon, Vantaan, Turun, Tampereen, Jyväskylän, Kuopion, Oulun, Joensuun, Porin, Rovaniemen, Kauniaisten ja Vaasan kaupunkien sekä Mustasaaren kunnan kaikkia varhaiskasvatuksen yksiköitä sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.
Viranhaltijat on rajattu työtaistelun ulkopuolelle.
Lakko tapahtuu ensi viikon tiistaina ja keskiiviikkona.
Poliittisella työtaistelulla vastustetaan hallituksen lakivalmistelua vientivetoisesta työmarkkinamallista ja muita hallituksen kaavailemia työelämäheikennyksiä.
– Hallituksen suunnitelma sementoida hoitajien palkkakuoppa lainsäädäntöön on ennennäkemättömän törkeä. Se ei käy meille, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.
Tehy kertoo olevansa edelleen valmis neuvottelemaan hallituksen, työnantajaleirin ja palkansaajaosapuolten kanssa vaihtoehdoista uudeksi työmarkkinamalliksi.
Katso myös: Lisää lakkoja tulossa – valtiovarainministeri Purra: Hallitus ei voi taipua
Uusimmat
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
Lataa lisää