PAM:in lakko uhkaa markettien aukioloa laajasti ympäri maata – katso vaikuttaisiko lakko omaan lähikauppaasi
Mikäli sopua ei löydy, esimerkiksi monet Prismat, K-Citymarketit sekä S-marketit saattavat sulkea ovensa 9. helmikuuta. Jo sitä ennen sulkeutuvat kaupan varastot.
Palvelualojen ammattiliitto PAM on antanut lakkovaroituksen kaupan alalle, koska työnantajia edustavan Kaupan liiton kanssa ei ole päästy sopuun uudesta työehtosopimuksesta ja palkankorotusten tasosta.
Puheenjohtaja Annika Rönni-Sallinen kertoi Huomenta Suomessa, miksi lakkovaroitus on PAM:in mielestä tarpeen.
– Me olemme joutuneet toteamaan, että työnantajien vahvasta koordinaatiosta johtuen, emme pääse neuvottelemaan palkoista ilman lakkovaroituksia. Haluamme myös olla vaikuttamassa, millaisia korotuksia tässä maassa ylipäätänsä tulee, Rönni-Sallinen sanoo.
Rönni-Sallisen mukaan kaupan alan yritykset tekevät hyvää tulosta, ja samaan aikaan niiden työntekijät joutuvat säästämään kaikesta, jotta palkka riittää elämiseen.
– Ostovoiman lasku eli tämä korkea inflaatio on tehnyt sen, että meidän jäsenillä on tosi kova hätä omasta toimeentuostaan. Kyllä niitä palkkoja olisi tässä kohtaa todella tärkeä nostaa, jotta meillä ostovoima pystyttäisiin turvaamaan, ja ihmiset oikeasti pystyisivät elämään omalla palkallaan.
Pentikäinen: Vaikea antaa, jos ei ole annettavaa
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen toteaa tilanteen olevan poikkeuksellisen hankala.
– Meillä on yhtäältä kova inflaatio, joka syö ostovoimaa, ja moni pienipalkkanen on sen takia ahtaalla.
– Samaan aikaan inflaatio vaikuttaa hyvin monella tapaa yritysten tilanteseen. Esimerkiksi Annikan edustamalla kaupanalalla on hyvin erilaisia yrityksiä. On yrityksiä, joilla menee varsin hyvin, mutta on yrityksiä, jotka käyvät jo nyt muutosneuvotteluja, myös Huomenta Suomen vieraana ollut Pentikäinen toteaa.
Pentikäisen mukaan kysymys ei ole vain siitä, miten saadaan ostovoimaa nostettua, mutta myös siitä, mikä on palkanmaksukyky.
– Vaikea antaa, jos ei ole mitään annettavaa. Tämä on tekijä, mikä tässä pitäisi ottaa huomioon.
Nämä marketit lakkokohteina
Lakot toteutettaisiin ennalta määrätyissä yrityksissä, eli ne eivät koske koko alaa. Silti lakon vaikutukset olisivat laajat kuten PAM:in luettelemista lakkokohteista on nähtävissä.
PAM:in puheenjohtajan mukaan on vaikea ennakoida toteutuvatko lakot.
– Ei kauhean hyvältä näytä. Mutta niin kauan kuin neuvottelut ovat käynnissä, ja lakot eivät ole alkaneet, niin aina on mahdollista löytää ratkaisu. Ei lakko ole itsetarkoitus, vaan se, että saisimme hyväksyttävissä olevan sopimuksen.
Uusimmat
-
16:32
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
16:30
Miesten outo öinen liikehdintä hermostutti naapurustoa – poliisin ratsia paljasti, ettei kyse ollutkaan prostituutiosta
-
16:26
Lentomatkustajat kuvasivat järkyttävän näyn: Koneen moottori syttyi tuleen kesken lennon Intiassa
-
16:26
Kaksi vangittu Kärsämäen selkkauksesta, jossa poliisi ampui ihmistä – aseenkäyttö selvitetään
-
16:21
Assange sai luvan jäädä toistaiseksi Britanniaan
-
16:20
Tove Janssonin lapsuudenkoti myynnissä – tältä miljoona-asunto Helsingin ytimessä näyttää
-
16:15
Jos ostit tämän tuotteen Rustasta, älä käytä
-
15:57
Unkarilaiset pyörittivät laajaa paritusrinkiä Suomessa vuosien ajan – rikoshyöty 800 000 euroa
-
15:40
Lännen Media: Vornanen ei kadu ampumista
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
Lataa lisää