Pelaajalle iski hätä – vessakeikkaa seurasi skandaali: "En ole koskaan nähnyt mitään niin järjetöntä"
Jalkapallomaalivahti Adam Vidmarkin ottelun aikaista vessavisiittiä seurasi melkoinen soppa Ruotsissa.
Sunnanå ja Infjärden pelasivat 26. huhtikuuta Västerbottenissa Pohjois-Norlannin 3. divisioonan ottelua, kun kotijoukkue Sunnanån veräjänvartija Adam Vidmarkille tuli hätä. Kyse ei ollut kuitenkaan vastustajan vaarallisesta tilanteesta, vaan siitä, että maalivahdin piti lähteä niin sanotusti asioille, vessaan.
Vidmark kuuli erotuomarin vihellyksen. Sunnanån kulmapotkun jälkeen peli kääntyi eikä Vidmark ehtinyt palata maalilleen, kun Infjärdenin Linus Olsson oli iskenyt pallon tyhjään rysään.
Vidmark kuvaili Piteå-Tidningenille, että valloillaan oli paniikki. Mies sanoi päässeensä vessasta ulos melko nopeasti, mutta tällä ei ollut väliä.
Erotuomari hyväksyi ensin kyseisen tasoitusmaalin, mutta Sunnanå protestoi tilannetta ja oikeudenjakaja muuttikin mielensä. Osuma ei jäänyt voimaan.
Sunnanå voitti lumisateessa käydyn pelin 4–3.
"Ei voi olla muuta kuin maali"
Tapaus ei ollut kuitenkaan sillä taputeltu. Infjärden on tehnyt protestin, jonka Västerbottenin jalkapalloliitto on käsittelemässä tänä iltana.
Infjärden vaatii ensisijaisesti, että maali hyväksytään ja lopputulokseksi kirjataan 4–4. Toisena vaihtoehtona seura esittää sitä, että ottelu palautetaan 70. minuutille ja sitä jatketaan tasatilanteessa. Kolmantena vaihtoehtona se ehdottaa uusintaottelua.
– Olen ollut jalkapallossa mukana 50 vuotta, enkä ole koskaan nähnyt mitään niin järjetöntä. Sairasta. Tämä ei voi olla muuta kuin maali, joten tiedämme olevamme oikeassa, Infjärdenin valmentaja Per-Anders Blind sanoi Aftonbladetin mukaan.
Sunnanå on Pohjois-Norlannin 3. divisioonassa kolmantena, Infjärden seitsemäntenä.
Uusimmat
-
16:21
Ukraina: Hyökkäsimme Viipuriin
-
16:11
Uudet tulvat iskivät Afganistaniin: Kuolonuhreilta ei ole vältytty
-
16:02
Pörssisähköläisten kissanpäivät: "Edullista sähköä tarjolla paljon"
-
15:55
Iranin presidentin helikopterisaattueessa onnettomuus
-
15:46
Iran vahvistaa käyvänsä neuvotteluita arkkivihollisensa kanssa
-
15:36
Onko Petteri Orpo huolissaan turvallisuudestaan? Näin pääministeri vastaa
-
15:30
Pernilla Böckerman vaihtoi hiustyyliä – seuraajat haltijoissaan: "Ihan täydellinen"
-
15:11
Näky lentokoneen ikkunasta aiheutti paniikin lentokoneessa Intiassa
-
15:09
Annimari Kortteen uran viimeinen kausi käynnistyi nihkeästi
-
15:02
Haluatko auttaa pörriäisiä omalla kotipihallasi? Olennaista on hallittu hoitamattomuus
-
14:43
Kommentti: Leijonien piilevä MM-katastrofi tiivistyy Mikael Granlundiin ja tähän puhuttelevaan faktaan
-
14:24
Presidentti Stubb sonnustautui mustiin nahkahansikkaisiin muistopäivänä – tässä syy
-
14:18
Viipurissa väitetysti räjähdys ja tulipalo öljyvarastossa – Venäjä kiistää droneiskun
-
14:08
Eden kuoli tulehdukseen – olympiaunelma murskaksi
-
13:52
Saadaanko sunnuntaiksi kuudes hellepäivä putkeen? Näillä alueilla se on mahdollista
-
13:51
"Vartijat kohtelevat romaninaisia kaupoissa hävyttömästi" – Hallitus unohtamassa romanit rasismiohjelmastaan
-
13:47
Henry Mannille uran kuudes MM-mitali
-
13:45
Joel Hallikainen nauttii uudesta aluevaltauksestaan – laulaa vanhaikodeissa: "Se on syy, että jaksan tätä"
-
13:38
Junaliikenteessä myöhästymisiä turman vuoksi
-
13:36
Violetit salamat hehkuivat kraatterissa: Tulivuori Ibu purkautui näyttävästi Indonesiassa
-
Lataa lisää