Sihvonen: SM-liigafinaalien karu ratkaisutekijä paljastunut – "Kuohitsee peli peliltä pahemmin"

Tappara ja sen päävalmentaja Rikard Grönborg kuohitsee Pelicansin päävalmentajaa Tommi Niemelää peli peliltä pahemmin ja pahemmin.

Tappara voitti näennäisesti tiukoin maaliluvuin 3–2 Pelicansin. Lahtelaisten kannalta totuus on huomattavasti karumpi. Vain Niklas Kokon upeat torjunnat estivät tamperelaisten rökälevoiton finaalisarjan toisessa ottelussa.

LUE MYÖS: Häikäisevä Tappara mykistää SM-liigan finaaleissa – jopa Pelicansin Tommi Niemelä myöntää: "Pitää ihailla"

Tapparan prässi – joka ei todellakaan ole enää mikään pohjoisamerikkalainen koulupoikaprässi – on säikäyttänyt Pelicansin joukkueen tolaltaan. Tai ei prässi yksin ole kavahdusta aiheuttanut, mutta se on keskiössä.

Finaalisarjan kahdessa ensimmäisessä ottelussa Pelicans on yksilötasolla lahjoittanut avausmaalin Tapparalle. Sen jälkeen se prässi – joka on välillä myös vain valeprässi, joka niin ikään säikyttää Pelicansin – alkaa myös purra, kun lahtelaisten usko horjuu annettujen lahjamaalien jälkeen.

Ensimmäisessä ottelussa hölmöili Lars Bryggman. Toisessa pelissä Tapparan Heikki Liedes alisti Pelicansin hieman hentoa Elias Vileniä maalin edessä: 1–0 Tapparalle, ja hei, hei Pelicansille.

Jokunen sana pelaajista. Bryggman tuntuu löytäneen lasikattonsa ja tasonsa. Tapparan taso on hänelle liikaa. Myös Bryggmanin sentterin Patrick Carlssonin, 36, kilometrit alkavat olla täynnä. Hänestä ei meinaa olla enää sellaiseksi pelaajaksi, joka johtaisi Pelicansin kilvoittelemaan uskottavasti mestaruudesta.

Noiden kahden laituri, Ryan Lasch, on edelleen haka pelaamaan, mutta hän jää nyt liian yksin. Vilén on taas pelaaja, joka voi ehkä muutaman vuoden päästä mahtua jopa Tapparaan pelaamaan, mutta hän on vielä raakile. Tarkoitan, että Pelicansissa pelaa pelaajia, jotka ovat nyt liian kovilla Tapparan kanssa.

Vaan normaalisti suomalaisessa huippulätkässä myös altavastaaja-asemasta voidaan ponnistaa. Se edellyttää joukkueen maksimaalista onnistumista taktisesti – mikä taas on päävalmentajan vastuulla.

Ei tarvitse vilkaista kuin toisen pelin kolmanteen erään, ja käy ilmi, ettei Tommi Niemelästä sittenkään ole johtamaan Pelicansia ja sen pelaajia mittamaan itsestään ulos edes sitä kaikkea, mikä mitattavissa olisi. Kerron faktan.

Grönborgin Tappara pelasi johtoasemassaan 3–1 viekkaasti peräti 13 trapia tai trapin tapaista mainitussa kolmannessa erässä. Ja miten kävi Niemelän Pelicansin? Se ei kyennyt pelaamaan kahta samanlaista hyökkäystä noita lukemattomia Tapparan trapeja vastaan. Niemelä siis suli pelaajapenkin takana!

Voihan sitä viekkautta, herra Grönborg! Ja surku Niemelää. Tappara lähetti järjestään kolmannessa erässä etupäässä vain yhden hyökkääjään ”prässäämään” ja piti visusti neljä muuta pelaajaa pelin alla tiukkana pakettina. Numeroin ilmaistuna Tappara pelasi 1-4-trapia. Suomalaisen jääkiekkoilun voitokkaisiin ihanteisiin kuuluu, että tuossa kohtaa takaa-ajajan tulee pyrkiä pelaamaan toisteisesti ja määrätietoisin rakentein kaikista siihen asti tapahtuneista kauhuista huolimatta. Tähän Tommi Niemelän Pelicans ei kyennyt. Se on karu totuus.

LUE MYÖS: Rikard Grönborg ihaili Veli-Matti Savinaisen häikäisevää temppua – "Ihan maailmanluokkaa"

Grönborgin Tappara ei edelleenkään pelaa niin kuin Jussi Tapolan Tappara pelasi. Mutta ne muutamat napsut, joilla Grönborg esikuntineen on ripauksen verran sormeillut taiten pelisuunnitelman koskettimia rautakorpelais-tapolalaiseen suuntaan finaalisarjassa, ovat pudottamassa tylysti Pelicansin mestaruusjunan kyydistä.

Pelicans pelasi kyllä hyvin ja suunnitelmallisesti ottelun alussa myös Tapparan kovaa prässiä vastaan. Sillä tavalla Niemelä esikuntineen oli onnistunut valmistamaan joukkueensa ihan mainiosti peliin. Mutta kolmannessa erässä – tai jo oikeastaan toisessa – peli karkasi päävalmentajankin näpeistä. Näyttäisi, että siinä missä osa pelaajistaan, myös päävalmentaja Niemelä on oman ylittämättömän lasikattonsa tuntumassa, kun oikein pitäisi kilvoitella kovassa paineessa laadukasta Tapparaa ja sen kokenutta päävalmentaja Grönborgia vastaan.

Haluan olla vielä täsmällisempi. Että pysyn aivan totuudessa. Pelicans tuli kyllä kolmanteen erään oikein aikein, syöttämällä syöttämään Tapparan etumatkaa kiinni. Vaan sitten erä alun jälkeen Pelicansin hyökkäämisen rakenne alkoi sulaa, sulaa ja vielä enemmän sulaa.

Ja, sittenkin, kaikki kunnia on annettava Tapparalle, joka pelasi hyvin monipuolisesti. Se teki kauden ennätyksensä trapin pelaamisen määrässä, samoin lähes ennätyksensä kontrollilähtöjen määrässä. Ja silti se käänsi peliään useimmiten nopeasti ja vaihtelevin variaatioin pystyyn. Ynnä hullutteli toisen erän houkutellen tai oikeammin pakottaen Pelicansin hulluuteen mukaan.

Jos unohdetaan laskuista maalivahti Niklas Kokko, on vaikea nähdä, että Pelicans löytäisi enää konstia aidosti haastaa Tapparan tänä keväänä. Ei ainakaan saisi antaa ilmaisia avausmaaleja Tapparalle. Eikä valmentajien välinen taktinen taisto saisi näin räikeästi mennä 6–0 hallitsevan mestarin lukuun.

Pelicans lentää enää vaappuen.

Kirves taas on terävämpi, painavampi ja tylympi peli peliltä.