Piispainkokous esittää kirkolliskokoukselle kahta rinnakkaista avioliittomallia
Evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous lähettää kirkolliskokoukselle esityksen kahdesta rinnakkaisesta avioliittomallista. Piispainkokous päätti esityksen lähettämisestä keskiviikkona.
Esityksen sisällön piispainkokous hyväksyi jo maaliskuun kokouksessaan.
Kaksi avioliittomallia edellyttäisi muutosta kirkkojärjestykseen siten, että siihen lisättäisiin säännös rinnakkaisista avioliittokäsityksistä.
Toisessa avioliitto ymmärretään miehen ja naisen välisenä ja toisessa avioliitto ymmärretään kahden henkilön välisenä. Käsitykset ovat teologisesti eri tavoin perusteltuja.
Jos esitys menisi kirkolliskokouksessa läpi, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papit saisivat oikeuden toimia kummankin avioliittokäsityksen mukaisesti.
Kyse olisi oikeudesta valita kahdesta rinnakkaisesta ja yhtäläisesti hyväksytystä kirkon avioliittokäsityksestä.
Esityksen hyväksyminen vaatisi taakseen kolme neljäsosaa kirkolliskokousedustajista. Kirkolliskokous kokoontuu seuraavan kerran toukokuussa.
Uusimmat
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
Lataa lisää