Piispainkokous ehdottaa kirkkojärjestykseen kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen mallia. Piispainkokous hyväksyi asiaa koskevan esitysluonnoksen eilisessä kokouksessaan.
Malleista ensimmäisessä avioliitto ymmärretään miehen ja naisen välisenä ja toisessa kahden henkilön välisenä. Käsitykset ovat teologisesti eri tavoin perusteltuja.
– Otamme ison askeleen pitkään jatkuneen avioliittokeskustelun eteenpäin viemiseksi. Esityksen mukaan kaikki parit voivat saada kirkollisen vihkimisen. Tämä olisi myös ensimmäinen kerta, kun kirkolliskokous kuvaa selvästi molemmat avioliittokannat, myös nykyisen, sanoo arkkipiispa Tapio Luoma kirkon tiedotteessa.
Esitys menee seuraavaksi laintarkastustoimikunnan tarkastettavaksi, minkä jälkeen huhtikuussa kokoontuva piispainkokous tekee esityksen kirkolliskokoukselle. Kirkolliskokouksessa esityksen hyväksyminen vaatii taakseen kolme neljäsosaa edustajista. Kirkolliskokous kokoontuu seuraavan kerran toukokuussa.
Oikeus valita kahdesta avioliittokäsityksestä
Jos esitys menee toukokuun kirkolliskokouksessa läpi, saisivat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papit oikeuden toimia kummankin hyväksytyn avioliittokäsityksen mukaisesti.
– Kyse olisi nimenomaan oikeudesta valita kahdesta rinnakkaisesta ja yhtäläisesti hyväksytystä kirkon avioliittokäsityksestä, täsmennetään kirkon tiedotteessa.
Papilla olisi mahdollisuus toimittaa samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkiminen tai avioliiton siunaaminen, mutta hän voisi siitä myös pidättäytyä. Samaa sukupuolta olevien parien oikeus saada kirkollinen vihkiminen säädettäisiin seurakunnan velvollisuudeksi ja tämän toteutumisen varmistaminen kirkkoherran tehtäväksi.
Toisen näkemyksen edustajia ei saa painostaa
Piispainkokouksen mukaan kahden rinnakkaisen näkemyksen tunnustaminen ei edellytä molempien näkemysten hyväksymistä vaan sitä, että hyväksytään kahden kirkon sisällä vaikuttavan avioliittokäsityksen olemassaolo.
Rinnakkaisten avioliittokäsitysten olemassaolo merkitsee piispainkokouksen mukaan tosiasiallisen erimielisyyden tunnustamista, mutta siten, ettei se hajota kirkon ykseyttä eikä loukkaa kenenkään oikeuksia.
Piispainkokouksen mukaan vallitsevan erimielisyyden ei tule johtaa tilanteisiin, joissa toisen näkemyksen edustajia pyritään painostamaan, heitä ymmärretään tarkoituksellisesti väärin, mustamaalataan tai loukataan tietoisesti.
Myös työjärjestelyt tulee piispainkokouksen mukaan hoitaa niin, että kunnioitetaan eri näkemyksiä edustavia työntekijöitä. Kenenkään ei pidä joutua toimimaan avioliittoon vihkimisessä tai siunaamisessa vastoin omaatuntoaan.
– Kirkon ja seurakuntatyön erilaisissa tilanteissa ja opetuksessa on muistettava kirkon ohjeet turvallisesta seurakunnasta sekä kunnioittavan keskustelun periaatteet ja toimittava niiden mukaisesti, kun kohdataan eri tavoin ajattelevia, piispainkokous toteaa tiedotteessa.
Avioliittokäsityksestä on käyty kirkon sisällä laajaa keskustelua, ja sitä koskevia kirkolliskokousaloitteita on tehty useita. Tiistaina käsitelty esitys on piispainkokouksen kanslian valmistelema.
Päivi Räsänen: "Voiko Raamatun hylänneen kirkon jäsen enää olla"
Ehdotusta on kritisoitu jo entuudestaan.
Esimerkiksi kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) on viestipalvelu X:ssä (entinen Twitter) kuvaillut esitystä harhautukseksi ja epäillyt, että uudistus ei yhdistäisi kirkkoa vaan hajottaisi.
– Monet pohtisivat, voiko Raamatun hylänneen kirkon jäsen enää olla. Myös minä, hän kirjoittaa.
Uusimmat
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
Lataa lisää