Pitäisikö viinit siirtää ruokakauppoihin lähitulevaisuudessa? Päivittäistavarakauppa ja THL eri linjoilla
Kaupan ala lobbaa nyt kovasti sen puolesta, että jo ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen Suomessa alettaisiin toden teolla purkaa Alkon monopolia. THL kritisoi ajatusta.
Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luodon mukaan tavoitteena on, että ensi hallituskaudella viinit olisivat myynnissä kaupassa. Noin 60 prosenttia suomalaisista kannattaa ajatusta viineistä ruokakaupassa.
– Viinit ruokakauppaan on markkinointislogan. Ei ole ihme, että ihmiset sanovat joo, se on kiva juttu, kritisoi THL:n tutkimusprofessori Pia Mäkelä.
Hänen mukaansa monella on ajatuksena, että viinejä sisältävien kauppojen läheltä löytyisi edelleen Alko. Tämä ei hänen mukaansa olisi kuitenkaan todennäköistä.
– On aivan selvää, että valtion monopoli ei voi kilpailla markkinoilla. Ei meillä nykyisen kaltaista Alkoa olisi.
Tämä tarkoittaisi siis THL:n mukaan, että myös väkevät siirtyisivät todennäköisesti viinien mukana, ennemmin tai myöhemmin, ruokakauppaan. Tutkimuksen mukaan enää 29 prosenttia kannattaisi silloin asiaa.
Luodon mukaan Alkolla olisi ”täydet toimintaedellytykset monopolissa yli 15 prosenttisilla”.
Jos vahvoja alkoholijuomia saisivat myydä myytkin kuin Alko, asia voitaisiin Luodon mukaan ratkoa lisenssijärjestelmällä. Ehtoja lisenssin saamiseksi voisi määritellä niin, että myyntipaikkoja ei olisi liikaa.
– Valtaosassa Euroopan maista viinit ovat ruokakaupoissa ja samoissa kauppakeskuksissa on vielä erillinen alkoholimyymälä, jossa myydään väkeviä, hän muistuttaa.
Entä ne terveyshaitat?
THL:n mukaan alkoholihaitat lisääntyisivät, jos Alkon monopoli murtuisi ja viinit sekä sitä myötä myös aikanaan viinat tulisivat ruokakauppoihin.
Mäkelän mukaan THL ei ole tehnyt asiassa omaa arviota, vaan käytössä on kansainvälisen tutkijaryhmän arvio. Tämän arvion mukaan monopolista luopuminen johtaisi kulutuksen lisääntymiseen yhdeksällä prosentilla ja haittojen lisääntymiseen vielä enemmän.
THL katsoo nykyisen alkoholimallin Suomessa olevan hyvä kansanterveyden ja monen kuluttajan kannalta hyvä.
Luoto kritisoi THL:n antamia arvioita edellisen alkoholilain uudistuksen kohdalla.
5,5-prosenttiset juomat tulivat ruokakauppoihin 2018. Tuollon THL uumoili kokonaiskulutuksen kasvavan neljä prosenttia. Lopputuloksena alkoholin kokonaiskulutus ei juuri lisääntynyt ja nykyään suomalaisten alkoholin kokonaiskulutus on jatkanut laskuaan.
– Ei ne nyt menneet niin paljon pieleen, kun mitä tässä annetaan ymmärtää, Penttilä vastaa kritiikkiin.
Katso koko keskustelu alta:
Koko Asian ytimessä -ohjelman jakso on katsottavissa tästä.
Uusimmat
-
20:00
MTV seuraa: Leijonien kurimus alkaa – Tanskan kaatoon uusiutuneella kokoonpanolla
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
19:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
19:39
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – Onnettomuudesta määrätty tutkinta
-
19:36
Leijonien vaihtoehdot selvillä MM-kisoissa – katastrofi tai todellinen jättiherkku
-
19:30
Kuningatar Camillan ex-mies Andrew Parker Bowles löysi uuden rakkaan –mielitietty on tunnettu tv-juontaja
-
19:20
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
19:17
Suurin osa euroehdokkaista pitäisi ilmastotavoitteiden lykkäämistä tuhoisana – "Tulevat sukupolvet joutuisivat maksamaan"
-
19:14
Liverpool teki valintansa: Tässä on Jürgen Kloppin seuraaja
-
19:02
Karu mediatieto: NHL-tähdellä veritulppa, kausi päättyy kuin seinään
-
19:01
Syöpäsairas lääkäri kokeili omaa kokeellista hoitoa itseensä – elossa vielä vuoden jälkeen
-
18:56
Kai bongasi yllättävän huvipuistovieraan Linnanmäellä – "Ei tule joka päivä vastaan"
-
18:46
Satojen miljardien bisnes houkuttaa Suomea – voisimmeko ottaa vastaan muiden maiden ydinjätteet?
-
18:33
Oletko nähnyt tätä nuorta naista Helsingissä? Havainnot hätänumeroon
-
18:16
Lähteet: Prinssien veljesriita sai uuden kierroksen – Harry jättää osallistumatta lapsensa kummin häihin ja pahoitti mielensä Williamin tärkeästä roolista
-
18:12
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
17:51
Poliisi tutkii hautarauhan rikkomista Kolarissa – pyytää silminnäkijähavaintoja viikonloppuyön tapahtumista
-
17:50
Emil Ruusuvuori sai toivotun tuloksen neljännellä yrittämällä
-
17:43
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa
-
Lataa lisää