Jasmiina Yildiz kertoo syöpädiagnoosistaan Nikotellen-podcastista.
Radiojuontaja Niko Saarinen ja BB-voittaja Jasmiina Yildiz luotsaavat suosittua Nikotellen-podcastia, joka ilmestyy perjantaisin Podme-palvelussa. Ylidiz on sairastellut pitkin alkuvuotta, jonka vuoksi hän on ollut sairauslomalla podcastista muutaman viikon.
Tuoreimmassa jaksossa Yildiz kertoo avoimesti, miksi hän on ollut poissa. Hän sanoo jakson alussa kyynelehtien, että aihe on hyvin vaikea, mutta haluaa kertoa siitä kuuntelijoille suoraan.
– En tule kertomaan hirveän yksityiskohtaisesti, mitä minulle tulee seuraavaksi tapahtumaan. Toivon, että spekulointi ei keskity siihen. Kerron, kun tiedän ne kunnolla ja minulla on niistä kokemusta ja tietoa, Yildiz sanoo podcastissa.
Yilzid kertoo, kuinka hänellä alkoi olla jo viime vuonna loppuvuodesta alavatsakipuja. Hän ajatteli vaivojen syyn olevan virtsarakon tulehdus ja pyysi lääkäriltä antibiootit. Kipu ei kuitenkaan helpottanut ja pian hän huomasi syövänsä päivittäin särkylääkkeitä.
Tammikuussa hän varasi lääkäriajan itselleen ja häneltä otettiin laboratoriokokeet.
– Kivut vaan jatkuivat, ne lisääntyivät ja alkoivat olla päivittäisiä. Havahduin joskus siihen, että herranjumala, herään öisin tähän kipuun, Yildiz kertoo.
Ylidiz kuvailee vatsakivun olleen erikoinen ja tunteneensa painetta erityisesti alavatsalla. Kivut olivat pahimmillaan aina iltaisin ja öisin. Särkylääkkeet eivät enää auttaneet, joten Yildiz sai ajan naistentautien poliklinikalle.
Yildizille tehtiin papakoe, jonka tuloksia hän joutui odottamaan useita päiviä. Noiden päivien aikana Yildizille tehtiin useita tutkimuksia ja hänen endometrioosiaan ja munasarjakystaa hoidettiin. Samaan aikaan hän ihmetteli, miksi kivut jatkuivat ja lääkkeet eivät auttaneet.
Lääkäri soitti järkyttävän uutisen
Noin kuukausi sitten lääkäri ilmoitti Yildizille tulosten valmistuneen, ja kertoi niistä löytyneen vahvoja solumuutoksia. Yildiz sai lähetteen kolposkopia-yksikköön eli kohdunsuun tähystykseen. Ennen tähystysaikaa kivut kuitenkin yltyivät sietämättömäksi ja hän sai lääkäriajan naistentautien poliklinikalle.
Yildizillä oli ajatuksissa pyytää kolposkopia-ajan aikaistamista ja lisää särkylääkkeitä. Gynelologi päätti kuitenkin tehdä ultraäänitutkimuksen. Kesken tutkimuksen hän pyysi toisen lääkärin paikalle ja lopuksi vielä kolmannen. Yildiz kertoo lääkäreiden löytäneen jotain poikkeavaa ja he ottivat välittömästi koepalat.
– Siitä meni ehkä kaksi päivää ja lääkäri soitti. Hän sanoi, että ikävä kyllä tämä on kohdunkaulan syöpä ja se on pahanlaatuinen. Kasvain on iso ja meidän täytyy välittömästi tutkia lisää. Sitten en oikein muista siitä päivästä mitään. Olin tietyllä tapaa miettinyt, että kaikki ei ole hyvin, koska olin niin tosi kipeä, Yildiz kertoo kyynelehtien.
Hoidot alkavat pian
Yildiz on kiireellisenä hoitojonossa ja hoidot alkavat pian.
– Tässä on todella rankat ajat edessä. Tässä tulee se vaihe, etten halua määritellä, mitä minulle tehdään, Yldiz kertoo.
Yildiz kertoo herkistyen, että viimeiset viikot olleet henkisesti hyvin rankkoja ja tulevaisuus mietityttää.
– Sinä olet Jassu maailman rohkein, että tulet kertomaan sen tänne, koska sinun ei olisi tarvinnut, Saarinen sanoo podcastissa.
Yildiz muistuttaa podcastissa, että ihmiset menevät kohdunkaulan syövän seulantaan, kun kutsu kotiin tulee.
– Toivon, että joka ikinen, kenelle tämä kutsu on tullut tai kenellä on ihan sama mitä tahansa oireita, vaatikaa se testi. Se kertoo niin paljon.
Uusimmat
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
Lataa lisää