Poikkeuksellinen tilanne tennisottelussa – Rafael Nadal luopui paidastaan
Vaikeista loukkaantumisista kärsinyt Rafael Nadal on tekemässä paluuta huipputasolle uransa viimeisellä kaudella. Oletettavasti espanjalaistähden uran lähestyvä päätös sai hänen vastustajansa esittämään yllättävän pyynnön Madridin turnauksen kolmannen kierroksen ottelun jälkeen.
Nadal eteni maanantaina Madridin masters-tason turnauksen neljännelle kierrokselle kaatamalla Argentiinan Pedro Cachinin kolmessa erässä.
Kaksikon kätellessä verkolla Cachin esitti Nadalille pyynnön, jollaista ei tenniskentillä yleensä nähdä. Ensimmäistä kertaa yhden maailman kaikkien aikojen parhaista pelaajista kohdannut 22-vuotias argentiinalainen toivoi Nadalilta jonkinlaista muistoa ottelusta.
– Tämä ei ole aivan protokollan mukaista, mutta voinko saada paitasi, pyyhkeesi tai jotain, Cachin kysyi AP:n mukaan Nadalilta.
Nadal ei pyynnöstä häkeltynyt, vaan vei Cachinille hetken kuluttua yhden ottelussa käyttämistä paidoistaan.
Voit katsoa tilanteen pääkuvan paikalla olevalta videolta.
Nadalin ele oli Cachinille ilmeisen tärkeä. Mies jakoi kuvan legendalta saamastaan paidasta Instagramin tarinat-osiossa.
– Kiitos Rafael Nadal. Se oli unelmani, Cachin kirjoitti kuvan yhteyteen.
Nadal pelasi pari viikkoa sitten Barcelonassa ensimmäisen kilpailullisen ottelunsa sitten tammikuun alun Australian avointen. Barcelonassa taival päättyi jo toisessa ottelussa tappioon Alex de Minaurille.
Madridissa 37-vuotias Nadal on jo osoittanut vertymisen merkkejä. Turnauksen toisella kierroksella espanjalainen kaatoi samaisen de Minaurin, jolle hävisi Barcelonassa. Tiistai-iltana Nadal pelaa neljännen kierroksen ottelussa Jiri Leheckaa vastaan.
Nadalin päätähtäin on 20. toukokuuta käynnistyvässä Ranskan avoimessa turnauksessa, jonka hän on voittanut ennätykselliset 14 kertaa.
Uusimmat
-
06:16
Häkkänen: Suomen toiveet toteutumassa Natossa – "Minulla on luottavainen olo"
-
06:15
Uhkaavatko pelottavat punkkitaudit myös koiraa? Eläinlääkäri vastaa
-
06:02
Kommentti: Mikael Granlund suli pahasti – ruma episodi uhmasi suoraan Jukka Jalosta
-
06:00
Britannian julmaksi moitittu malli kiistakapulana – näin euroehdokkaat puuttuisivat EU:n maahanmuuttoon
-
05:38
Zelenskyi: Naton pitäisi ampua venäläisohjukset alas – "Mikä tässä on ongelma?"
-
05:33
Nainen hankki haulikon, katkaisi sen ja marssi lähisukulaisensa kotiin tappaminen mielessään – päästettiin vapaaksi
-
05:22
Venäjä aikoo muuttaa yksipuolisesti Suomen vastaista merirajaa Itämerellä
-
05:11
Israel-politiikka voi muuttaa Yhdysvaltojen vaalien tuloksen – "Mitä hän tekeekään, hän menettää äänestäjiä"
-
00:55
Sveitsin NHL-supertähti näki Mikael Granlundin karun teon läheltä – "Hän ei ole törkypelaaja, mutta"
-
00:30
Jukka Jalonen tuomitsi Mikael Granlundin törkytempun – "Jos vitosen saa, niin…"
-
00:27
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:24
Leijonien puolivälierän aika varmistui – näin MM-kisat jatkuvat
-
00:01
Sote-kustannuksista voi säästää lähes kaksi miljardia vuodessa yhdellä keinolla, arvioi Sitra
-
23:42
Mikael Granlund pimahti! Ulosajo tästä törkytempusta – Leijonat hävisi Sveitsille MM-jäällä
-
23:41
Leijonat vaisulla esityksellä MM-puolivälieriin – näin MM-lohkovaiheen päättänyt Sveitsi-ottelu eteni
-
23:18
Trumpin somevideo suututti Valkoisen talon: "Kuvottavaa ja häpeällistä"
-
22:47
Harri Säteri yllätettiin nopeasti kahteen kertaan – tämä Mikael Granlundin maali hylättiin
-
22:43
Valkoposkihanhien pääjoukot jättivät Suomen
-
22:41
Chelsea-päävalmentaja Mauricio Pochettino astuu syrjään
-
22:25
Suomi ja USA allekirjoittivat erikoisjoukkoyhteistyötä koskevan aiejulistuksen
-
Lataa lisää