Poliisi on päässyt kuulemaan toista Vantaan kouluampumisen uhreista
Poliisi on päässyt kuulemaan toista Vantaan kouluampumisen uhreista.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Särkkä kertoo STT:lle, että toista haavoittuneista lapsista on kyetty puhuttamaan tänään alustavasti.
Poliisi kertoi eilen molempien ampumisessa haavoittuneiden olevan tyttöjä.
Toinen tytöistä on Suomen kansalainen, kun taas toisella on Suomen ja Kosovon kaksoiskansalaisuus.
Poliisin mukaan he ovat haavoittuneet erittäin vakavasti.
Sekä epäilty ampuja että uhrit ovat koulun kuudesluokkalaisia.
Taustalla kiusaaminen
Kouluampumisen motiiviksi on poliisin esitutkinnassa vahvistunut kiusaaminen.
Epäillyn tekijän tulevissa kuulusteluissa on Särkän mukaan määrä käydä läpi tarkemmin sitä, minkälaista väitetty kiusaaminen on ollut.
Lisäksi poliisi selvittää, liittyivätkö ampumisen uhrit kiusaamiseen jollakin tavoin.
Poliisi tutkii myös koulun vaihtamisen taustoja.
Epäilty oli poliisin mukaan siirtynyt Viertolan kouluun alkuvuonna.
– Hän on muuttanut Vantaalle toisesta kaupungista ja aloittanut koulun 8. tammikuuta. Siitä hetkestä on noin 11 kouluviikkoa. Tänä aikana ei ole mitään erityistä tietoa (kiusaamisesta tai muusta). Tämän enempää emme voi kommentoida tutkinnallisista syistä, Vantaan kaupungin perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo kertoi tiedotustilaisuudessa aiemmin tänään.
Uusimmat
-
05:35
USA: Gazaan saatu satoja tonneja humanitaarista apua väliaikaisen laiturin kautta
-
05:33
Securitas-pomon epäillystä miljoonapetoksesta hämmentävää lisätietoa – nyt puhuu vastatiedusteluakin tehnyt vartija
-
05:30
Huomasitko? Leijonien MM-ottelussa erikoinen näky – luottohyökkääjältä raivokas reaktio: "Kyllähän noita pitää!"
-
05:25
Poliisi: Espoossa kadonnut nainen on löytynyt
-
05:13
Vornanen palaa tänään eduskuntaan
-
02:00
THL: Tyttöjen mielenterveysongelmat lisääntyneet – yhden ryhmän tilanne parantunut koronan jälkeen
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
Lataa lisää