Alaikäisen puukotukseen kiteeläisessä kauppakeskuksessa ei liity järjestäytynyttä rikollisuutta, eikä aate- tai kulttuuritaustaa, kertoo poliisi.
Poliisi kertoo, että kuulustellut ja puhuttanut useita henkilöitä sekä tehnyt teknistä rikostutkintaa liittyen sunnuntai-iltana Kiteellä tehdyn puukotuksen selvittämiseksi.
Poliisi kertoo, että tutkinnassa ei ole tullut esille mitään seikkoja, jotka viittaisivat teon johtuneen mistään aatteellisesta tai kulttuurillisesta suuntauksesta.
Tekoon eivät liity myöskään huumausaineet, muut päihteet tai järjestäytynyt rikollisuus. Teko on ollut yksittäistapaus, jonka tekijä ja uhri ovat syntyperäisiä alle 15-vuotiaita suomalaisia.
Poliisi pyysi aiemmin hienotunteisuutta tapahtumasta käytävään keskusteluun sosiaalisessa mediassa sekä muissa viestipalveluissa. Lisäksi poliisi kehotti kunnioittamaan osallisten yksilön suojaa ja olemaan jakamatta tapahtumaan mahdollisesti liittyviä kuvia tai videoita.
Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa ja tiedottaa tutkinnan etenemisestä viimeistään keskiviikkona 25. lokakuuta kello 14.
Tapausta tutkitaan murhan yrityksenä.
Uusimmat
-
15:45
Suomalaisten suosimaan pysäköintisovellukseen muutoksia – mukana "yksi paljon toivottu ominaisuus"
-
15:40
Helsingin tietomurron uhreja ei kiristettäne kuin Vastaamossa, asiantuntija arvioi
-
15:30
Suomalaiset antoivat eniten yleisöääniä Israelille – Spotifyn suosituimpien listalta löytyvät kuitenkin aivan eri kappaleet
-
15:15
"Sellainen murhaajan katse" – todistajat kertoivat, miten Oulun murhan uhri pelkäsi kihlattuaan
-
15:13
Ilmajoella mitattu tämän vuoden uusi lämpöennätys: 24,5 astetta!
-
14:39
Syyrialaismiehen Suomeen tuonut pariskunta ei syyllistynyt rikokseen, koska teko oli hyväksyttävä – kolmas epäilty sen sijaan sai tuomion
-
14:38
Vankilakuljetukseen hyökättiin Ranskassa – kaksi vartijaa kuoli
-
14:36
Leijonien elintärkeä osasto vielä tuuliajolla – "Pienet nuhteet Jukka Jaloselle"
-
14:29
Laaja ihmissalakuljetus paljastui Suomessa, joukossa sylilapsia
-
14:28
Chris Hemsworth rikkoi Met-gaalassa yhtä erittäin tärkeää sääntöä
-
14:20
Tappelu parlamentissa: Video näyttää, kuinka Georgian kiistelty lakipaketti riehaannutti
-
14:00
Ulkomaalaiseen euroon tulee ensimmäistä kertaa suomalaisen kuva – tältä näyttää Paavo Nurmi kolikossa
-
13:58
Suomalaisluotsille komeaa kunniaa Ranskassa
-
13:57
Uusi rajalaki voidaan säätää perustuslain estämättä
-
13:49
Venäläisen oppositiopoliitikon valitus 25 vuoden vankeustuomiosta hylättiin
-
13:44
Markku Kanervan asemasta merkittävä päivitys
-
13:37
Cannesin elokuvajuhlien kulisseissa muhii Me too -kohu
-
13:29
Entinen Arsenal-tähti Mesut Özil asettui arkkivihollisen puolelle – "En enää koskaan tee heistä pilkkaa"
-
13:28
Kettu esitteli suursaalistaan Hakaniemen torilla: "Melkein sen itsensä kokoinen" – katso video repolaisen tepastelusta
-
13:17
Perheenäiti poltettiin elävältä: Uhrin uusi mies kertoo väkivallasta – MTV seuraa
-
Lataa lisää