Presidentti Ahtisaaren hautamuistomerkkikilpailuun 172 ehdotusta
Presidentti Martti Ahtisaaren hautamuistomerkkikilpailun on tullut määräaikaan mennessä 172 teosehdotusta. Kilpailuaika päättyi tänään maanantaina.
Seuraavaksi kilpailun palkintolautakunta perehtyy teosehdotuksiin ja arvioi ne.
Kilpailun tulokset julkistetaan 13. toukokuuta.
Kilpailun palkintolautakuntaan kuuluvat muistomerkkitoimikunnan jäsenet sekä kaksi Suomen taiteilijaseuran nimeämää taiteilijajäsentä.
Kilpailu toteutetaan anonyymisti
Suunnittelukilpailu toteutetaan anonyymisti.
Kilpailuehdotuksessa ei saa olla tekijän nimeä eikä muutakaan merkintää, josta tekijän henkilöllisyys olisi pääteltävissä.
Presidentti Ahtisaaren hautamuistomerkki on tarkoitus toteuttaa suunnittelukilpailun voittaneen teosehdotuksen pohjalta.
Se on määrä paljastaa Martin päivänä 10. marraskuuta, vuosi presidentin valtiollisten hautajaisten jälkeen.
Suomen kymmenes presidentti
Martti Oiva Kalevi Ahtisaari (23.6.1937–16.10.2023) oli Suomen tasavallan kymmenes presidentti.
Hän toimi presidenttinä vuosina 1994–2000.
Jokaisen entisen tasavallan presidentin haudalle on toteutettu hautamuistomuistomerkki.
Ahtisaaren hautamuistomerkkikilpailu jatkaa tätä perinnettä.
Lue myös: Presidentti Martti Ahtisaaren hautamuistomerkistä suunnittelukilpailu – tälläinen sen on oltava
Uusimmat
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
Lataa lisää