Psykologi nimeää kesäloman tärkeimmän tehtävän, eikä se ole palautuminen
Monesti kuulee sanottavan, että lomalla ihmisen tärkein tehtävä on palautua. Psykologi ja kouluttajaterapeutti Arto Pietikäinen on eri mieltä.
Moni on heinäkuussa kirmannut kesälaitumille loman viettoon. Rennon ja hyvän loman avaimista keskusteltiin Huomenta Suomessa psykologi ja kouluttajaterapeutti Arto Pietikäisen kanssa.
Lomalla tärkein tehtävä ei ole palautua
Usein kuulee sanottavan, että yksi loman tärkeimpiä tehtäviä on palautua, jotta saadaan ylläpidettyä palautumiskykyä. Pietikäinen on hieman tätä ajatusta vastaan.
– Minusta tärkein tehtävä lomalla on kysyä itseltään, kuka ja mikä on minulle tärkeää. Mihin haluan panostaa nyt, kun on enemmän aikaa? Mihin käytän aikaani lomalla? hän sanoo.
Jos lomalla keskitytään miettimään pelkkää palautumista, silloin näkökulma kääntyy oman kehon tuntemuksiin.
– Mielekkyys ja merkityksellisyys lomassa on mielestäni kaikkein tärkeintä.
Pietikäisen mukaan jollekin tärkeintä lomassa saattaa olla esimerkiksi herääminen aamuviideltä kalastamaan.
– Ei hän silloin mieti, että nyt minä en palaudu lomallani, vaan että tämä on minulle mielekästä. Se voi olla merkityksellistä ja myös palauttavaa.
Liian lyhyt loma voi jättää väsyneeksi
Aina sorvin ääreen palatessa ei ole levännyt olo ja osa palaakin lomalta edelleen hyvin väsyneenä. Pietikäisen mukaan yksi tyypillinen syy tälle voi olla pitkäaikainen uupumus ja krooninen stressi.
– Loma on yksinkertaisesti liian lyhyt. Keho ja mieli eivät ehdi asettua olemisen moodiin.
Pietikäisen mukaan loma voi mennä myös pilalle, jos yrittää saada mahdollisimman paljon aikaiseksi tehokkaasti.
– Kierroksilla käyvä mieli voi pahimmillaan pilata loman suorittamismoodilla. Lomanviettotapa voi estää rauhoittumista.
Miten viettää hyvä ja rento loma? Koko haastattelun näet videolta jutun yltä!
Uusimmat
-
10:27
Suora lähetys kello 11: Riikka Purra puhuu tunteista
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
Lataa lisää