Puhemies: Yhdysvaltain edustajainhuone äänestää lauantaina sotilasavusta Ukrainalle ja Israelille
Yhdysvaltain edustajainhuoneen on määrä äänestää lauantaina pitkään kongressissa jumittaneesta sotilasavusta muun muassa Ukrainalle ja Israelille, edustajainhuoneen puhemies, republikaani Mike Johnson sanoi keskiviikkona.
Johnsonin mukaan lakiesitysten äänestysten odotetaan tapahtuvan lauantai-iltana paikallista aikaa.
Puhemies sanoi jo tiistaina viestipalvelu X:ssä, että edustajainhuone aikoisi äänestää sotilasavusta tällä viikolla.
Lue myös: Zelenskyi peräänkuuluttaa Ukrainalle samanlaista yhtenäisyyttä kuin mitä Israelille on osoitettu
Senaatti on jo kertaalleen hyväksynyt kymmenien miljardien dollarien suuruisen apupaketin Israelille, Ukrainalle ja Taiwanille. Yhdysvaltain tuki liittolaisilleen on ollut kuitenkin kuukausien ajan jumissa riitaantuneessa edustajainhuoneessa.
Osa edustajainhuoneen republikaaneista on halunnut, että pakettiin lisättäisiin myös Yhdysvaltain rajapolitiikkaan liittyviä asioita.
Johnsonin ilmoitus tuli pian sen jälkeen, kun presidentti Joe Biden kuvasi Ukrainaa ja Israelia kahtena maan liittolaisena, jotka tarvitsivat apua konflikteissaan. Biden kirjoitti The Wall Street Journal -lehdessä, että vaikka Ukraina ja Israel ovat kyvykkäitä puolustamaan suvereniteettiaan, ne ovat riippuvaisia yhdysvaltalaisesta tuesta.
– Sen ei pitäisi olla enää edustajainhuoneen pienen äärirepublikaanijoukon panttivankina, Biden kirjoitti.
Uusimmat
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
07:01
Kohtalonhetket käsillä: Suomeen suunnitellulla 260 miljardin jättipotilla on jo kiire
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
Lataa lisää