Uusiin hävittäjiin saatiin 10 miljardia, mutta koneiden hinnaksi tuli alle puolet siitä: Puolustusvoimain komentaja kertoi Ylellä, mitä lopuilla miljardeilla tehdään
Puolustusvoimain komentaja Timo Kivinen sanoo Ylen Ykkösaamussa, että hävittäjien kilpailutus oli pitkä ja perusteellinen urakka. Sen päätteeksi Suomi kuitenkin sai parhaan mahdollisen paketin sillä rahalla, joka oli käytettävissä.
Itse hävittäjien hinnaksi tuli koko hankinnasta 4,7 miljardia. Muu osa 8,4 miljardin hinnasta on käyttökuluja. Kivisen mukaan hintaa saatiin painettua kilpailutuksen aikana paremmaksi.
Loput 10 miljardin määrärahasta voidaan käyttää muun muassa muuhun aseistukseen.
Timo Kivisen mukaan uusien koneiden käyttökustannukset saadaan pysymään kurissa, sillä alkuvuosina 2025–2030 kulut on paketoitu hankintahintaan. Vasta vuodesta 2031 eteenpäin kulut tulevat rahoitettavaksi normaalista puolustusbudjetista. Kustannusten suuruutta on arvioitu tarkkaan myös valtiovarainministeriön avustuksella.
EU:n puolustusyhteistyö tulee Kivisen arvion mukaan suuntautumaan tulevaisuudessa yhä enemmän kriisinhallintaan. Eurooppalaiset taisteluosastot eivät ole osoittautuneet toimivaksi malliksi.
Uusimmat
-
00:55
Sveitsin NHL-supertähti näki Mikael Granlundin karun teon läheltä – "Hän ei ole törkypelaaja, mutta"
-
00:30
Jukka Jalonen tuomitsi Mikael Granlundin törkytempun – "Jos vitosen saa, niin…"
-
00:27
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:24
Leijonien puolivälierän aika varmistui – näin MM-kisat jatkuvat
-
00:01
Sote-kustannuksista voi säästää lähes kaksi miljardia vuodessa yhdellä keinolla, arvioi Sitra
-
23:42
Mikael Granlund pimahti! Ulosajo tästä törkytempusta – Leijonat hävisi Sveitsille MM-jäällä
-
23:41
Leijonat vaisulla esityksellä MM-puolivälieriin – näin MM-lohkovaiheen päättänyt Sveitsi-ottelu eteni
-
23:18
Trumpin somevideo suututti Valkoisen talon: "Kuvottavaa ja häpeällistä"
-
22:47
Harri Säteri yllätettiin nopeasti kahteen kertaan – tämä Mikael Granlundin maali hylättiin
-
22:43
Valkoposkihanhien pääjoukot jättivät Suomen
-
22:41
Chelsea-päävalmentaja Mauricio Pochettino astuu syrjään
-
22:25
Suomi ja USA allekirjoittivat erikoisjoukkoyhteistyötä koskevan aiejulistuksen
-
22:07
Leijonien vastustajalta ronski veto MM-huippuväännössä – maalivahti pois avauserässä
-
22:07
Zelenskyi: Ukrainan joukot saavuttaneet tuntuvaa edistystä Harkovan alueella
-
22:03
Ruotsi-ottelussa paha tilanne: pistenikkari rysähti kaameasti laitaan
-
22:01
Sami Hedberg ja Saija Tuupanen: Ero
-
21:43
Hirviemo tappoi miehen Alaskassa
-
21:39
Emil Ruusuvuori vetäytyi voiton jälkeen
-
21:30
Suomessa myönnettiin viime vuonna 20 000 oleskelulupaa – yksi syy nousi yleisimmäksi perusteeksi
-
21:26
Kuvat ja videot paljastavat kaaoksen Singapore Airlinesin koneen sisällä
-
Lataa lisää