Putous-näyttelijä Aku Sipola ei ole koskaan mieltänyt itseään komedianäyttelijäksi: "Tässä on paljon opittavaa"
Näyttelijä Aku Sipola on Putouksessa mukana jo toista kautta.
Näyttelijä Aku Sipola pohtii, tavoittaako tällä Putous-kaudella saman kuin viime kaudella.
– Viime kaudella oli todella kivaa ja kaikki meni todella hyvin. Tavoittaako sen saman? Ja ihan varmasti tavoittaa, mutta se on ehkä ensimmäinen pieni pelko, joka tuli mieleen, Sipola kertoi MTV Uutisille Putous-ohjelman mediatilaisuudessa 12. joulukuuta.
Komiikassa ja improvisaatiossa Sipolaa kiehtoo sen vaikeus.
– En ole ikinä mieltänyt itseäni komedianäyttelijäksi. Viime vuonna oli iso harppaus hypätä mukaan Putoukseen ja huomata, että sehän oli ihan kivaa. Tässä on paljon opittavaa. Komedia on paljon rytmistä kiinni, ja sitä tässä opiskellaan, miten se nauru sieltä kumpuaa.
Komiikassa Sipolan vahvuuksia ovat aitous, rehellisyys ja kollektiiviset havainnot yhteiskunnasta. Tulevasta sketsihahmostaan näyttelijällä ei kuitenkaan ole vielä mitään hajua.
– Ehkä sen tapa puhua on jollain tavalla mielessä, Sipola kertoi mietteliäänä.
Sipolan on voinut nähdä muun muassa televisiosarjoissa Made in Finland ja Sunnuntailounas. Ensi vuonna hän tekee Vesa-Matti Loirin roolin Spede-elokuvassa. Sipola kokee tv-sarjojen tekemisessä antoisimmaksi monta asiaa.
– Vastanäyttelijät, työryhmä, uusiin ihmisiin tutustuminen, oppii muilta ja se, että oma näyttelijyys syvenee koko ajan. Vahvistuu ja kirkastuu, miten ja mitä haluaa näytellä ja missä haluaa kehittyä. Nauttii siitä mitä tekee, Sipola summasi.
Sipola on kihloissa näyttelijä Minka Kuustosen kanssa, ja heillä on vuonna 2018 syntynyt poika.
Katso yllä olevalta videolta, mitä Aku Sipolalle jäi käteen viime Putous-kaudesta ja miten kotona suhtauduttiin, kun hän lähti jälleen mukaan ohjelmaan.
Putous 21. tammikuuta alkaen MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla!
Uusimmat
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
Lataa lisää