Pysäyttävä video! Anni Uusivirran kauhujen yö Dubaissa – kodin olohuone lainehti puolen metrin korkuisesta tulvavedestä
Dubaissa asuva malli ja lentoemäntä Anni Uusivirta heräsi yöllä historiallisten rankkasateiden keskellä kodistaan, jossa koko alakerta oli täynnä tulvavettä. Naapurin jääkaappi ja kylpyamme kelluivat etupihalla. Anni kertoo MTV Uutisille, miten sokeeraava tilanne eteni. Katso pysäyttävät videot!
Malli ja lentoemäntä Anni Uusivirta, 37, jäi tiistaina viettämään Dubaissa sijaitsevaan rivitalokotiinsa etäpäivää, sillä hän tiesi sääennusteen olevan huono.
Dubaissa sadepäivät ovat melko harvinaisia, mutta rajuja, eikä kaupungin infrastruktuuri ole rakennettu rankkasateita varten. Sadepäivinä moni jää kotiin, koska kaupunki menee Annin mukaan "täysin sekaisin".
– Kaupungin viemäröinti on heikkoa ja sadepäivinä moottoritiet lainehtivat vedestä ja kaikkialla on kauheat jonot. Sen vuoksi useimmat jäävät sateella kotiin tekemään töitä, jos se on mahdollista, Dubaista tavoitettu Anni kertoo.
Anni ei kuitenkaan osannut aavistaa, että rankkasateista tulisi historialliset.
Vettä satoi yhden vuorokauden aikana saman verran kuin yleensä 1,5 vuoden aikana yhteensä.
"Tämä on hullua", kommentoi Anni Uusivirta videolla.
"Oven alta alkoi tulvia sisään"
The Guardianin mukaan Yhdistyneiden arabiemiirikuntien hallitus on kertonut, että kyseessä ovat pahimmat rankkasateet 75 vuoteen. Vettä satoi 142 millimetriä vuorokauden aikana.
– Ensin fiilistelin sadetta kotona, sillä se näky oli niin erikoinen: taivas oli ihan tummanvihreä ja koko ajan salamoi. Yhtäkkiä etuoven alta tuli kauhea aalto sisään, Anni kertoo.
– Sitten sitä vettä alkoi vain tulvia sisään, ja menin avaamaan takaoven puutarhaan, jotta vesi valuisi sitä kautta osittain pois.
Tässä vaiheessa etupiha oli jo tulvaveden vallassa ja etuoven eteen pysäköity auto osittain veden alla.
– Kävin herättämässä päiväunilla olleen mieheni, joka kiroili, miksen ollut herättänyt häntä aiemmin siirtämään autoa. Kaikki tapahtui niin äkkiä, ettei auto ollut tullut edes mieleeni, Anni kertoo.
Anni kertoo naapuruston autojen kärsineen pahoja moottorivahinkoja aiemmissa sateissa, joten tilanteeseen oli reagoitava nopeasti.
Huonekalut saatiin pelastettua
Auto saatiin naapureiden avulla työntämällä turvaan, jonka jälkeen Annin mies Leandro totesi, että kaikki olohuoneen ja keittiön huonekalut on nostettava ylös tuolien päälle.
– Sanoin vielä siinä vaiheessa, että onkohan se vähän turhaa, mutta olin täysin väärässä, Anni toteaa.
– Yöllä olohuoneessa oli yhtäkkiä puoli metriä tulvavettä, ja sohvat ja tv olisivat olleet täysin pilalla. Onneksi varauduimme pahimpaan.
Onni oli myös se, että osa tavaroista saatiin turvaan rivitaloasunnon yläkertaan.
Etupihalla kellui naapurin jääkaappi ja kylpyamme
Anni kertoo, että heidän talonsa sijaitsee rankkasateiden kannalta pahimmassa mahdollisessa paikassa, eräänlaisessa kuopassa mäen alla.
– Tulvavesi teki meidän talossa enemmän tuhoa kuin muualla, ja vaikka tilasimme rekkoja pumppaamaan vettä pois talostamme kesken sateiden, tulvavesi vain jatkoi nousuaan.
Anni toteaakin, että vuokra-asunnossa asuva pariskunta aikoo vuokrata seuraavan kotinsa kukkulan päältä.
Aamulla näky oli absurdi: Annin ja Leandron koti lainehti ruskeaa ja likaista tulvavettä, ja talon etupihalla kellui naapurin jääkaappi ja kylpyamme.
– Näin myös autoja pihalla kellumassa vedessä, ja monet olivat tunteja jumissa autoissaan – se oli ihan kauheaa, Anni kuvailee.
– Somessa oli paljon videoita siitä, miten Dubai Mall ja lentokenttä lainehtivat vedestä. Naapurissa asuva lentoemäntä oli ollut lennolla myrskyn aikana ja hän kertoi, ettei ole koskaan ollut yhtä kamalalla lennolla. Turbulenssi oli kuulemma hirveä.
"Tosi harvinaista ja erikoista"
Tänään kotia on puunattu ja desinfioitu koko päivä, ja Anni uskoo, että seuraavat päivät sisältävät paljon siivoamista ja pyykkäämistä.
– Onneksi alakerrassa on laattalattiat, jotka saatiin lastalla kuiviksi. Puuovet kyllä pullistelevat, mutta säästyimme pahimmilta vaurioilta. Täällä paistaa jo aurinko, joka kuivattaa kaiken nopeasti, huojentunut Anni kertoo.
Kahdeksan vuotta jujutsuvalmentajana työskentelevän brasilialaismiehensä kanssa yhdessä ollut Anni kertoo yllättyvänsä yhä uudelleen miehensä käytöksestä kriisitilanteissa.
– Tänään hän on tarjonnut täällä naapureille kahvia, vaikka meillä on ihan kauhea kaaos. Hän on niin perus brasilialainen: aina auttamassa kaikkia muita, Anni kiittelee.
Jo 17 vuotta Dubaissa asunut Anni järkyttyi rankkasateiden voimakkuudesta ja kertoo koko tuttavapiirinsä olevan huolissaan siitä, ovatko näin rajut sateet mahdollisia myös jatkossa.
– Tämä on tosi harvinaista ja erikoista, että tällaista sattuu täällä aavikolla. Monet ovat miettineet, onko tämä tulevaisuutta ja johtuuko tämä ilmastonmuutoksesta.
Uusimmat
-
10:27
Suora lähetys kello 11: Riikka Purra puhuu tunteista
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
Lataa lisää