Rangaistuspotkukilpailussa odottamaton sankari – kuilun reunalta noussut Atletico Madrid juhlii: "Ikimuistoinen Mestarien liigan ottelu"
Jalkapallon Mestarien liigan kahdeksan parasta joukkuetta ovat selvillä. Viimeinen varmistui, kun Atletico Madrid eteni otteluparista Inter Milania vastaan jatkoon rangaistuspotkukilpailussa lukemin 3–2. Toinen osaottelu Madridissa päättyi jatko-ottelunkin jälkeen Atleticon 2–1-voittoon, joten ratkaisu haettiin pilkuilta yhteismaalien ollessa tasan 2–2.
Italian mestaruuteen matkalla oleva Inter siirtyi 33. minuutilla otteluparissa jo 2–0-johtoon taidokkaalla kombinaatiolla, jonka päätti verkkoon puolustaja Federico Dimarco. Kaksi minuuttia myöhemmin kotijoukkue astui takaisin peliin Antoine Griezmannin ketterällä viimeistelyllä.
Niin Griezmannilla kuin viime aikoina kehnosti osuneella Alvaro Moratallakin oli lukuisia paikkoja otteluparin tasoittamiseen, mutta sveitsiläisvahti Yann Sommer, yhdessä Inter-puolustuksen kanssa, suoritti työtään varmasti.
Kymmenen minuuttia ennen loppua kentälle tullut Memphis Depay toi kotijoukkueen hyökkäämiseen uutta sähköä ja laukoi ensitöikseen pallon Inter-maalin tolppaan. 87. minuutilla kokenut Atletico-ikoni Koke löysi upealla syötöllään Depayn, joka vei 2–1-maalilla kamppailun jatko-otteluun, jossa ei maaleja aikaan saatu.
Rangaistuspotkukilpailussa Atleticolta onnistui Depay, kunnes Sommer torjui Saul Niguezin yrityksen. Unelmapaikkansa varsinaisen peliajan lopussa hukannut Rodrigo Riquelme onnistui espanjalaisryhmän kolmantena laukojana. Neljäntenä laukonut Angel Correa laukoi pallon maaliin yläriman kautta.
Interiltä onnistui heti Hakan Calhanoglu, mutta Alexis Sanchezin ja Davy Klaassenin laukaukset heikot rankkaritilastot uraltaan etukäteen omannut maalivahti Jan Oblak selvitti näyttävästi. Ottelu ratkesi, kun Lautaro Martinez laukoi pallon yli maalin.
– Ikimuistoinen Mestarien liigan ottelu. Tuntui, että yleisön tunne tuli läpi tv:stä, Peetu Pasanen totesi MTV Urheilun lähetyksessä.
Keskiviikon toisessa otteluparissa Dortmund voitti PSV:n kotikentällään 2–0 ja eteni jatkoon yhteismaalein 3–1. Ottelun kolmannella minuutilla syntyneen voittomaalin laukoi millintarkasti Manchester Unitedista lainalla oleva englantilaishyökkääjä Jadon Sancho.
Puolivälieräparit selviävät perjantaina iltapäivällä järjestettävässä arvonnassa. Muut kuusi jäljellä olevaa joukkuetta ovat Manchester City, Bayern München, Real Madrid, PSG, Arsenal ja Barcelona.
Uusimmat
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:30
Juuri nyt: Vihreiden Virta puhuu puoluevaltuustossa
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
Lataa lisää