Ranskan opetusministerin mukaan lähes 300 tyttöä saapui maanantaina kouluihin päällään muslimien abaya-vaate. Abayan pukeminen kiellettiin ranskalaiskouluissa viime viikolla. Asiasta uutisoi muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Suurin osa kielletyssä vaatteessa kouluun saapuneista tytöistä suostui vaihtamaan asunsa, BBC kirjoittaa.
Virallisten lukujen mukaan yhteensä 298 tyttöä saapui kouluun abaya yllään. Suurin osa heistä oli vähintään 15-vuotiaita.
Kouluissa käytiin virallisten ohjeiden mukaisesti keskustelu kiellettyä vaatetta pitäneiden henkilöiden kanssa.
Abayaa pitäneistä tytöistä 67 kieltäytyi vaihtamasta vaatteita. Heidät lähetettiin kotiin. Näiden tyttöjen vanhempien kanssa käydään BBC:n mukaan keskustelu aiheesta. Jos tytöt eivät sittenkään suostu pitämään sallittuja vaatteita, voidaan heiltä kieltää koulunkäynti.
Ranskassa koulunsa aloitti maanantaina yhteensä 12 miljoonaa lasta. Määrän huomioiden vaikuttaa siltä, että abayan kieltäminen on laajalti hyväksytty Ranskassa, BBC katsoo.
Ranskassa uskonnolliset symbolit ovat olleet pitkään kiellettyjä kouluissa.
Uusimmat
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys kello 12: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
Lataa lisää