Rantabaari-sarjan tähdet kertovat, miten onnistuvat heittäytymään surullisiin itkukohtauksiin: "Lähtee tietty vaihde päälle"
C Moren alkuperäissarja Rantabaari jatkuu uusilla 6. kauden jaksoilla. Sarjaa kuvataan kesäisessä Helsingissä kesäkuusta elokuuhun.
Rantabaari-sarjan 5. tuotantokausi pyörii parhaillaan MTV Subilla, ja samaan aikaan sarjan tähdet ja muu työryhmä purkittavat kovalla tahdilla ohjelman 6. tuotantokautta.
Rantabaaria tähdittävät Johanna Puhakka, Matti Leino ja Sani Aartela vierailivat sunnuntaina Huomenta Suomi -ohjelmassa kertomassa sarjan tulevasta kaudesta ja sen parissa työskentelemisestä.
Puhakka kuvasi Rantabaari-tuotannon olevan kuin eteenpäin puksuttava juna, jonka tahti on kova ja aikataulut tiukkoja. Hän kuitenkin huomautti, että sarjan parissa työskentelee joukko rautaisia ammattilaisia, jotka ovat tottuneet tekemään töitä hyvinkin tiukalla tahdilla.
– On se haastavaa, mutta siinä on ehkä myös se suola, että tahti on niin kova eikä voi jäädä miettimään, että mitäs nyt, hän sanoi.
– Ja toki, kun on roolihahmo, jota on tehnyt niin paljon ja jonka tuntee niin hyvin, niin tahti tulee myös ehkä helpommin sitä kautta, Leino lisäsi.
Rantabaarissa käsitellään sekä kevyitä aiheita että rankkoja teemoja, ja useat kohtaukset ovat täynnä tunteita, paikoin kyyneleitäkin. Näyttelijäkolmikko kertoi, miten he heittäytyvät tahoillaan surullisiin kohtauksiin. Leinolle keinona toimii parin minuutin rauhoittumishetki.
– On ihanaa, että tuotannolla on vahva ymmärrys siihen, mitä (surun tai liikutuksen näytteleminen) näyttelijältä vaatii. Helposti saa sanottua, että saanko ihan pienen hetken ja kaikki ymmärtävät sen. Silloin setti rauhoittuu ja ihmiset heittää läpyskää vähän hiljempaa, Leino sanoi.
Aartela puolestaan ammentaa tunteita omista elämänkokemuksistaan.
– Kun alkaa olemaan kilometrejä takana ja tulee kaikenlaista kommellusta elämässä, ikäviäkin asioita ja menetyksiä, niin kyllä se aika helposti sieltä tulee. Silloin lähtee tietty vaihde päälle, eikä mene kauaa, kun mietit pahinta, ja tunteet tulevat aidosti, hän kertoi.
Millaisissa tunnelmissa Puhakan roolihahmo Alissa Nikkinen palaa sarjaan? Miten sää vaikuttaa Rantabaari-kuvauksiin? Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta!
Löydät aikaisemmat Rantabaarin tuotantokaudet C Moresta.
Artikkelia muokattu 18.8. kello 09.08: Otettu pois viittaukset siitä, että Rantabaarin 6. kausi alkaisi syksyllä. Sarjan uusi julkaisuajankohta ilmoitetaan myöhemmin.
Uusimmat
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
Lataa lisää