Räppäri Mäk Gälis kommentoi JVG-elokuvassa nähtävää hänen ja isoveljensä Ville Gallen välistä riitaa: "Siellä on aika kovia tilanteita"
Rap-artisti Mäk Gälis kertoi JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii -kutsuvierasensi-illassa mietteitään elokuvasta ja siinä nähtävästä riitatilanteesta.
JVG-kaksikko Jare Brandin ja Ville Gallen rap-taipaleesta kertova JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii -saapui pitkän odotuksen jälkeen valkokankaille perjantaina 25. maaliskuuta. Keskiviikkona järjestettiin kyseisen dokumenttielokuvan kutsuvierasensi-ilta, johon osallistui myös Ville Gallen pikkuveli, räppäri Mäk Gälis.
Mäk Gälis, oikealta nimeltään Joonas Galle kertoi MTV Uutisille olevansa iloinen siitä, että JVG:n elokuva saapuu vihdoin valkokankaille. Myös hänet nähdään kyseisessä dokumenttielokuvassa.
Kymmenen vuoden ajan kuvatuista videopätkistä koostuva dokumenttielokuva ei ole pelkkää onnen ja suosion ilotulitusta, vaan mukaan mahtuu myös raskaampia kohtauksia. Elokuvassa nähdään muun muassa kohtaus, jossa Ville Gallen ja tämän pikkuveljen riita äityy lähes fyysiseksi.
Elokuvan jo etukäteen nähnyt Mäk Gälis kertoi, että hänen oli aluksi vaikeaa katsoa omaa esiintymistään elokuvassa.
– Siellä on aika kovia tilanteita veljen kanssa. Mutta se on elettyä elämää. Elämässä tulee välillä vaikeita hetkiä, hän totesi.
Mäk Gälis ja Ville Galle vuonna 2017. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.
Mäk Gälis muisteli elokuvassa nähtävän riitatilanteen saaneen alkunsa erimielisyydestä. Hän kertoi myös alkoholilla olleen osuutta asiaan.
Nykyisin veljekset ovat kaiketi hyvissä väleissä keskenään. Mäk Gälis uskoo iän karttumisen näytelleen merkittävää osaa siinä, että kaksikko on saanut sovittua välisensä kärhämät.
– Nuorena ollaan rellestetty, ja nyt ollaan jo aikuisia ihmisiä. Totta kai se on aina kivempaa olla veljen kanssa hyvissä väleissä, hän totesi lisäten, että erimielisyydet ovat myös toimineet hänelle opettavana tekijänä.
– Niin kuin sanoin tuossa leffassakin, niin broidi on idolini. Niin se tulee menemään.
Räppäri kertoi, että hankalista tunteista huolimatta hän suhtautuu elokuvaan hyvillä fiiliksillä.
– Tosi hieno pätkä ja paljon tunteita, hän kertasi.
Uusimmat
-
15:42
MM-kisoissa ällistyttävä selkäsauna
-
15:35
Ilmajoen turvetuotantoalueen tulipalo on levinnyt metsään
-
15:30
Red Bull ja Aston Martin ajoivat seinään F1-harjoituksissa – kärjessä tuplayllätys
-
15:23
Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä länsipankkien omaisuutta
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:59
Ruotsilta käsittämätön temppu MM-kisoissa – NHL-tähti sikaili itsensä suihkuun
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
14:49
Valioliigan paras pelaaja valittu
-
14:45
Iida Vainio ja Archie Cruz hankkivat lemmikin: "Tervetuloa kotiin"
-
14:26
Pörssisähkön käyttäjille erinomaisia uutisia
-
14:23
Slovakian Ficon ennuste positiivinen
-
14:05
Raju muutos säässä tuo jopa lumikuuroja – helteisiin viikon tauko
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
Lataa lisää