Raskaus kiihdyttää ikääntymistä, paljasti tutkimus
Monet raskaudet voivat kiihdyttää biologista ikääntymistä naisilla.
Biologisella iällä viitataan kehon ja elinten ikään, kronologisella iällä taas kalenterista laskettaviin ikävuosiin. Iät voivat kasvaa eri tahtia, ja tutkimuksen mukaan raskaus saattaa kiihdyttää biologista ikääntymistä, kertoo The Guardian.
Jokainen raskaus nosti ikää 2–3 kuukaudella
Tutkimuksessa oli mukana 1 735 naista, jotka olivat ottaneet osaa pitkäaikaiseen terveystutkimukseen Filippiineillä. Tutkijat analysoivat naisten raskaus- ja synnytystietoja sekä DNA-näytteitä. Naisten biologinen ikä määritettiin kuuden erilaisen tekijän perusteella.
825 nuoren naisen tietojen perusteella jokainen raskaus lisäsi biologista ikää 2–3 kuukaudella.
Mitä useammin nainen oli kuuden vuoden seurannan aikana raskaana, sitä enemmän biologinen ikä kasvoi.
"Löydöksemme vihjaa, että raskaus kiihdyttää biologista ikääntymistä"
Tulos piti, vaikka se suhteutettiin esimerkiksi sosioekonomiseen statukseen, tupakointiin ja geneettisiin eroihin. Muilta tutkittavilta naisilta näiden 825:n lisäksi linkkiä raskauksien ja biologisen iän välillä ei löytynyt.
– Löydöksemme vihjaa, että raskaus kiihdyttää biologista ikääntymistä ja että nämä muutokset ovat nähtävissä nuorissa, hyvin hedelmällisissä naisissa, tutkimusta tehnyt Calen Ryan Columbian yliopiston ikääntymisen keskuksesta toteaa tiedotteessa.
– Tuloksemme on myös ensimmäinen, joka seuraa samoja naisia ja yhdistää muutokset naisen raskausluvussa muutoksiin hänen biologisessa iässään.
Tutkimuksen konteksti tärkeä: "Oletamme tällaisen raskauden olevan erityisen haastava..."
Ryanin mukaan tutkimuksia tulkittaessa on tärkeää pitää mielessä konteksti. Monet ilmoitetuista raskauksista tapahtuivat teini-iän myöhäisessä vaiheessa.
– Oletamme tällaisen raskauden olevan erityisen haastava kasvavalle äidille, varsinkin, jos pääsy terveydenhuoltoon, resursseihin tai muuhun tukeen on rajoitettu.
Tutkittavaa ikääntymisen ja raskauden välisessä yhteydessä riittääkin edelleen. Ryanin mukaan myös Filippiinit alueena voi vaikuttaa ikääntymisprosessiin eri tavalla kuin muut maat tai alueet.
– Loppujen lopuksi uskon, että havainnot korostavat raskauden mahdollisia pitkäaikaisia vaikutuksia naisten terveyteen sekä uusien vanhempien, erityisesti nuorten äitien, hoitamisen tärkeyttä.
Tutkimus julkaistiin Proceedings of National Academy of Sciences -lehdessä.
Raskauden aikainen verenpaineen nousu, raskausdiabetes ja keskenmenot lisäävät sydänsairauksien riskiä jopa viidestä viiteentoista vuotta synnytyksen jälkeen.
Katso myös: Raskauspahoinvointi on yleistä ja voi pahimmillaan viedä jopa sairaalahoitoon
Uusimmat
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aika levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
Lataa lisää