Snookerin MM-finaalin sunnuntain iltapelijakson päättänyt pussitus saattoi olla kullanarvoinen Kyren Wilsonille. Englantilaispelaaja johtaa walesilaista Jak Jonesia erin 11–6 ennen turnauksen päätöspäivää.
Kun mestaruuteen vaaditaan 18 erävoittoa, sillä, johdatko 11–6 vai 10–7 ennen päätöspäivää, on valtava merkitys.
Wilson punnersi sunnuntai-illan viimeisen erän nimiinsä, vaikka tarvitsi siihen yhden onnistuneen snookerin Jonesin 64 pisteen sarjan jälkeen. Ratkaisu tuli viimeisellä mustalla pallolla, jota kaksikko pyöritteli pöydällä minuuttikaupalla. Myös Jones pääsi yrittämään pussitusta, mutta lopulta Wilson tuuppasi mustan pitkällä lyönnillä kulmaan ja tuuletti (video alla).
– Jak pelasi todella hyvin tänä iltana. Kyse ei ole ainoastaan tuloksesta, vaan myös siitä, miten voitin erän. Siellä (pöydän ympärillä) oli paljon jännitystä, Wilson kommentoi BBC:lle viitaten huimaan 17. erään.
– Olen ylpeä siitä, miten pidin pelini kasassa. Olin päättänyt, että haluan päästä 11 voitettuun erään iltajaksossa, kun olin seitsemässä (päiväsession jälkeen). Rakastan jokaista minuuttia tuolla, MM-finaalin vuonna 2020 hävinnyt Wilson summasi.
Loppuottelun avausjakso oli Wilsonin näytöstä, kun hän karkasi 7–1-johtoon nakuttamalla muun muassa 129:n, 125:n ja 90 pisteen sarjat.
Kisojen sensaatiopelaaja Jones kuitenkin heräsi taisteluun illalla. Hän vei jakson 5–4-lukemin, mutta Wilson iski isoimmat pistesarjat (125 ja 122).
MM-finaali pelataan päätökseen maanantaina. Kello 15 alkavassa sessiossa pelataan tarvittaessa kahdeksan erää ja kello 21 starttaavassa jaksossa loput kymmenen.
Uusimmat
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
06:29
Syöpä vai sittenkin jotain viatonta? Tätä kaikkea ihon alta löytyvä patti voi olla
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
Lataa lisää