Entinen jengirikollinen auttaa nyt muita irtautumaan jengeistä – katujengiläiset uudenlainen haaste
Entinen jengi- ja väkivaltarikollinen Perttu "Pepe" Honkanen auttaa nykyään muita pääsemään irti jengeistä ja väkivallan kierteestä.
Rikollisjärjestö Cannonball MC:ssä vuosia vaikuttanut Honkanen kyllästyi lopulta jengielämään ja toimii nyt irtautujatyön asiantuntijana.
– Siinä vaiheessa, kun ihminen on tehnyt eropäätöksen jengistä, meidän työ alkaa, hän kertoo Rikospaikan haastattelussa.
– Psykososiaalinen tuki jää meille. Irtautumistyö kokonaisuudessaan on prosessi, jossa mentoroidaan, opastetaan ja keskustellaan irtautujan kanssa koko prosessin läpi. Parhaimmillaan se on nopea prosessi, pisimmillään se vie vuosia, Honkanen kertoo illan Rikospaikan haastattelussa.
Honkasen mukaan paraikaa myös katujengiläisille ollaan luomassa omaa auttamisohjelmaa. Sen rahoitus on kuitenkin yhä auki.
– Onnistuneita kontakteja on katujengi-irtautujien kanssa jo luotu. Edellinen valtakunnallinen irtautujatyön kehittämishanke päättyi meidän osaltamme marraskuun lopussa viime vuonna, eli sen jälkeen tulleita asiakkaita ei ole pystytty palvelemaan, koska rahoitusta ei ole, Honkanen kertoo.
Katujengiläisten kanssa työssä eroa
Honkanen sanoo, että katujengiläisten osalta irtautujatyössä on samankaltaisuuksia mutta myös paljon eroavaisuuksia verrattuna perinteisten prosenttijengiläisten kanssa tehtävään työhön.
– Katujengiläiset ovat nykymuodossaan nuorempaa porukkaa kuin prosenttijengi-irtautujat. Tuen tarve on aivan erilainen, ja meidän pitää tarkkaa miettiä sitä irtautumisprosessia heidän osaltaan, Honkanen sanoo. Honkanen sanoo.
Honkanen kertoo ohjelmassa myös omasta viimeisestä vankilatuomiostaan ja siitä, kuinka vaikeaa irtautujalle voi olla uuden identiteetin luominen pitkän rikollisen elämän jälkeen.
Katso Honkasen koko haastattelu Rikospaikassa keskiviikkona MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa klo 22.35.
Uusimmat
-
15:22
MTV:n kysely: Nämä teemat kiinnostavat eurovaaleissa – sukupuolella merkittävä vaikutus
-
15:16
Ylinopeus ja varomaton kaistanvaihto tallentuivat poliisin kameraan Helsingissä: "Ei nyt mennyt ihan nappiin"
-
15:12
Väkivallantekijöitä auttavan Aggredin työntekijä pahoinpideltiin – kolmelle miehelle tuomiot
-
15:05
Slovakian pääministeri leikattiin toistamiseen – tila edelleen hyvin vakava
-
15:02
Täysi kaaos golfin arvoturnauksessa: Maailman ykköspelaaja vietiin käsiraudoissa poliisiautoon – yksi kuollut onnettomuudessa
-
15:00
Esko Eerikäinen poseeraa maailmantähden rinnalla
-
14:53
Riikka Purralta ärähdys Päivi Räsäselle
-
14:31
Poliisihallitus: Poliisi ei olisi saanut ottaa mielenosoittajilta Erdogan-nukkea
-
14:26
Oulussa luultiin sähköauton latausaseman räjähtäneen – katso kuva tapahtumapaikalta
-
13:58
Leijonat lyönyt Itävalta saamassa suomalaisen ykkösvahdin? Lehti uutisoi "sensaatiokaappauksesta"
-
13:51
Viiden epäillään vieneen pakotteiden alaisia tuotteita Venäjälle – yksityishenkilö vinkkasi poliisille
-
13:44
Leijonien NHL-vahvistus kovan arvostelun kohteena – kultaleijona muistaa vaikeudet supertähden ketjussa: "Tiesin, etten auta joukkuetta yhtään"
-
13:40
Asiantuntija: Harryn ja Meghanin viimeisin edesottamus raivostutti kuningas Charlesin ja prinssi Williamin ennennäkemättömällä tavalla
-
13:31
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille
-
13:16
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
13:16
Leijonien MM-ketjut aivan uusiksi! NHL-mies pois Mikael Granlundin rinnalta
-
13:12
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
13:04
Tarkoittaako "verkkaisesti" nopeasti vai hitaasti?
-
13:02
Presidentti Stubb vahvisti kiistellyt lakkolait
-
12:53
TUTO hoiti velvoitteensa ja sai Mestis-lisenssin
-
Lataa lisää