Ristomatti Ratia ruotii MTV.fille edesmenneen äitinsä elämään pohjaavaa Armi elää! -elokuvaa.
Jörn Donnerin ohjaama fiktiivinen elokuva Armi elää! kertoo yritysjohtaja Armi Ratiasta. Tosin mukana on myös fiktiota: Armin tarina kerrotaan teatteriseurueen kautta, joka valmistelee näytelmää Armista.
Armi Ratian poika, muotoilija Ristomatti Ratia saapui elokuvan kutsuvierasensi-iltaan keskiviikkona Helsingissä. Ratia kertoi nähneensä elokuvan jo ennakkoon ja oli hyvin tyytyväinen näkemäänsä.
– Tämä on erittäin hyvä ja onnistunut elokuva Armista. Donner on meidän perhetuttu, joten luotin häneen. Donner ei kaunistellut Armin elämää, mutta kohteli häntä asiallisesti. Hyvältä siis vaikuttaa, Ratia analysoi.
Armi Ratia muistetaan räiskyvänä ja rohkeana persoonana. Hänen tapahtumarikkaaseen elämään kuului menestyksen lisäksi myös alkoholinkäyttöä. Alkoholinkäyttö pistikin Ratian mielestä turhan paljon silmään elokuvassa.
– Jos elokuvassa jotain negatiivista oli, niin vähän turhan isoksi nousi tuo alkoholin osuus. Se pulloon tarttuminen jäi elokuvasta mieleen.
– Armissa oli kuitenkin paljon muita tärkeitä puolia ja hän oli muun muassa erittäin lahjakas kirjoittamaan.
Ratia muisteleekin Armin luoneen yrityksen kuvaa muun muassa kirjoittamalla ahkerasti kirjeitä yhteistyökumppaneilleen. Ratia muistuttaa myös, että elokuvassa ei käy ilmi se tosiasia, että hän suunnitteli Armin kodin sisustuksen.
– Mutta ei sillä niin väliä, elokuvasta pitävä Ratia toteaa reippaasti.
Elokuvassa Armi Ratiana nähdään näyttelijä Minna Haapkylä. Ratian Viljo-puolisoa puolestaan esittää Hannu-Pekka Björkman.
Björkman kertoikin aiemmin MTV.fille saaneensa Ristomatilta kehuja roolistaan. Ristomatti Ratiana pienessä roolissa nähdään näyttelijä Eero Ritala.
Armi elää! saa ensi-iltansa 20. maaliskuuta.
Uusimmat
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
15:02
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aikaa levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
Lataa lisää