Tänään keskiviikkona 8.9. julkaistussa Marimekon historiaa ruotivassa teoksessa kerrotaan niin yhtiön vaiheista kuin ydinjoukon yksityiselämästäkin.
Suomalaisen designin lippulaivasta julkaistiin tietokirja Marimekko: Suuria kuvioita. Teoksen ovat kirjoittaneet neljä toimittajaa: Tuija Sorjanen, Esa Koivuranta, Kati Pehkonen ja Annina Vainio.
Teoksessa käydään läpi Marimekon historia aina ensiaskelista tuoreimpiin käänteisiin. Värikkään yhtiön historiaan mahtuu myös synkätkin piirteensä.
Marimekon edesmennyt äiti Armi Ratia on ollut viime vuosina pinnalla. Jörn Donner ohjasi topakan toimitusjohtajan elämästä kertovan Armi elää! -elokuvan viime keväänä ja Helsingin kaupunginteatterissa nähtiin Armi-nimellä kulkeva näytelmä.
Sekä näytelmä että elokuva saivat tyrmistyneen vastaanoton siksi, että teoksissa alkoholilla oli suuri rooli.
Moni kirjaan haastatelluista marimekkolaisista muistaa Armi Ratialle silloin tällöin aamuisin valmistetun Bombaksi nimetyn piristävän juoman, joka sekoitettiin appelsiinimehusta, hunajasta, kananmunasta ja tujauksesta konjakkia.
Kirjaa varten haastatellut olivat kyllä yhtä mieltä siitä, että Ratia joi liikaa, mutta se ei koskaan vaikuttanut tämän työmoraaliin.
– Me työtoverit emme nähneet koskaan Armia humaltuneena, työympyröissä. Siksi palaute sekä hänestä kertovasta näytelmästä että elokuvasta on kielteistä. Olemme myötäloukkaantuneita, kommentoi Eila Heinilä kirjassa.
Marimekossa juhlittiin usein ja kirjassa todetaan, etti kukaan kiellä Ratian juomista kyseisissä juhlissa. Viimeisinä vuosina lääkärit kuitenkin kielsivät alkoholinkäytön kokonaan.
– Maksavaurioista alkoi hänen viimeinen sairaalajaksonsa. On turha salata sitä, että hän käytti liikaa alkoholia, toteaa Ratian poika Ristomatti Ratia.
Armi Ratia menehtyi lopulta sairaalassa 3. lokakuuta vuonna 1979 äkillisen keuhkokuumeen seurauksena.
Uusimmat
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aika levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
Lataa lisää