Ruotsia edustaa Euroviisuissa norjalaisduo Marcus & Martinus
Ruotsia edustaa tämän vuoden Eurovision laulukilpailussa Marcus & Martinus -duo kappaleella Unforgettable.
Norjalaiskaksikko Marcus & Martinus eli Marcus Gunnarsen ja Martinus Gunnarsen voittivat Ruotsin viisufinaalin eli Melodifestivalenin lauantai-iltana.
Kyseessä on toinen kerta historiassa, kun Ruotsia edustaa Euroviisuissa norjalainen artisti. Vuonna 1982 Ruotsin euroviisuedustajana nähtiin Chips-yhtye, jonka Elisabeth Andreassen on norjalainen.
Ruotsi isännöi tämän vuoden Eurovision laulukilpailua. Mittelö kisataan Malmössa toukokuussa.
Pitävät Suomesta
Popduon ura alkoi vuonna 2012.
Marcus & Martinus -duo on niittänyt suurta suosiota myös Suomessa, ja esiintyneet useaan otteeseen Suomessa, kuten esimerkiksi Elämä lapselle -konsertissa ja silloisella Hartwall Areenalla.
He kertoivat vuonna 2017 haastattelussa pitävänsä Suomesta.
– Ihmiset Suomessa ovat tosi ystävällisiä. Maisemat ovat tosi hienoja, Marcus sanoi tuolloin.
Juttua korjattu 10.3.2024 klo 9.20: Toisin kuin jutussa aiemmin kerrottiin, ei kyseessä ole historian ensimmäinen kerta, kun Ruotsia edustaa Euroviisuissa ulkomaalainen artisti.
Uusimmat
-
17:30
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
17:15
Tom Cruisen ja Katie Holmesin 18-vuotias Suri-tytär vaihtoi nimensä
-
17:06
Kanadan junioritähdeltä erikoista käytöstä MM-kisoissa – latasi aiheesta jäätävän vastauksen MTV Urheilulle
-
17:05
Veikka-Juliuksen kymmenen "ällää" ja Maajussi-kaksikon lähentyneet välit – katso, mitä hyvää meillä ja maailmalla on tapahtunut!
-
17:04
MM-kisoihin tulossa kova vahvistus Carolinasta – "Nousen koneeseen"
-
16:56
Tv-tuotantoyhtiö kyseli henkilön rikostaustoja käräjäoikeudesta – hovioikeuskin torppasi tietopyynnön
-
16:54
Slovakian pääministeri leikattiin toistamiseen – tila edelleen hyvin vakava
-
16:45
Videonäyte paljastaa Leijonien erikoisen sekoilun – Petteri Sihvonen tyrmistyi NHL-vahvistuksen pelaamisesta: "Missä paniikissa olet?"
-
16:25
Olli Jokiselta varoitus Mikael Granlundin ympärillä pyörivästä myllystä: "Rajansa kaikella"
-
16:20
Hollywood-legenda Pierce Brosnan täytti 71 vuotta! Vaimo julkaisi kuvan vuosien takaa
-
16:16
Putin vierailullaan: "Venäjä valmis toimimaan käyttövoimana Kiinan taloudelle"
-
16:14
Auton lavalta putosi kuormaa pyöräilijän päälle Lahdessa – poliisi etsii autoilijaa
-
16:12
Mielenosoitus Gazan tilanteesta jatkuu Helsingin yliopistolla – tätä vaaditaan
-
16:11
Eeva Lehtimäen kommentti: Pelkoa ja inhoa Brysselissä – äänestäjien turvallisuushuolista herää kaksi kysymystä
-
16:00
Pörssisähkö huomenna miinusmerkkistä! Tuntihinta kalleimmillaankin nollassa
-
15:56
Espanjalaismedia: Xavi saa potkut Barcelonan päävalmentajan tehtävästä
-
15:53
Leijonien NHL-mies tiputettiin ykkösketjusta – Jukka Jalonen napakkana: "Jossain vaiheessa sekin loppuu"
-
15:52
Matkustaja häiriköi Finnairin lennolla – sai syytteet
-
15:46
Poliisi Helsingin massiivisesta tietomurrosta: "Jokaisen, joka epäilee tietojensa vaarantuneen, on hyvä tehdä toimia"
-
15:33
Kohuliikemies Jussi Uotin juhlat kärjistyivät pahoinpitelyiksi – ajoi lopulta poikansa päälle autolla
-
Lataa lisää