Ruotsin pääministeri tuomitsi Malmön mellakoinnin – "Uskon kaikkien ruotsalaisten olevan sitä mieltä, että tällaista ei voi hyväksyä"
Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson tuomitsi maanantaina Malmön tapahtumat, joiden aikana poltettiin ainakin parisenkymmentä autoa, roskakoreja ja jätteiden kierrätyspiste Rosengårdin kaupunginosassa. Paikalle tulleita poliiseja ja palomiehiä kivitettiin ja heidän kimppuunsa käytiin sunnuntaina.
Aiemmin sunnuntaina Värnhemin kaupunginosassa puhkesi väkivaltainen mellakka mielenosoituksessa, jossa poltettiin Koraani.
– Huolimatta niistä syistä, joita tämän tapahtuman takana on, uskon kaikkien ruotsalaisten olevan sitä mieltä, että tällaista ei voi hyväksyä, Kristersson sanoi.
Malmön poliisin edustajan Nils Norlingin mukaan poliisilla on runsaasti kuva- ja videomateriaalia tapahtumista, ja sen läpikäynnin toivotaan tuovan lisävalaistusta siihen, ketkä tuhotöihin ovat syyllistyneet.
Uusimmat
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aika levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
Lataa lisää