Salattujen elämien juonipaljastuksia! Salasuhde tulee ikävällä tavalla ilmi – mieskaksikon välille syntyy nyrkkitappelu
Ensi viikolla Salatut elämät jatkuu jännittävin kääntein. Myös ensi viikolla Salkkareista nähdään vain neljä jaksoa tilapäisten ohjelmistomuutosten vuoksi.
Ensi viikolla Salatuissa elämissä Cindyn epäilykset heräävät, kun hän kuulee Sampolta, että salamyhkäinen Salla lähti asioille.
Utelias Salla yrittää päästä Jeren ohi takahuoneeseen, mutta paikalle saapuva Cindy käräyttää Sallan.
Kari myöntää Elinalle, että aikoo pyytää Lindaa Taalasbissen seksikkääksi malliksi. Elina epäilee Lindan suostumusta.
Ismo, Lasse ja Gunnar ovat pöyristyneitä, että kokematon, vuokralla asuva, Susu valittiin taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaksi. Valinnastaan yhtä äimistynyt Susu helpottuu, kun Aki lupaa auttaa tätä asioiden hoidossa, ja parivaljakko suuntaa ulkokahveille.
Aki ja Susu päätyvät harrastamaan seksiä saunaan ja jäävät siitä kiinni Ismolle, Kallelle, Lasselle ja Gunnarille. Miki saa kuulla kaksikon lämpimistä väleistä.
Linda utelee Violalta Mirasta, mutta Violaa ei kiinnosta. Linda ei saa kerrottua tietojaan Mirasta. Samaan aikaan Mira majoittuu roskakatokseen.
Elina huolestuu, kun Noel pakottaa hänet ottamaan omaa aikaa ilman Toivoa. Hän keksii epätoivoisen suunnitelman ja saa luvan jäädä kotiin, kun saa uskoteltua Noelille, että Toivo on kipeä.
Noel kutsuu Kallen tarkistamaan, että Toivolla on kaikki hyvin. Elina kokee Noelin toimet uhkana eikä luota tähän. Hän saattaa Noelin tukalaan tilanteeseen.
Mikin ja Susun riita yltyy rumaksi, kun Miki epäilee Susun olleen taannoin raskaana Akille eikä Mikille.
Miki ja Aki kohtaavat toisensa ja miesten välille syntyy tappelu eikä nyrkin iskuilta vältytä.
3973: Poista maski, Salla Mattila
3974: Kari ja cop model
3975: Äideistä harhain
3976: Kauas teinit karkaavat
Salatut elämät arkisin klo 19.30 mtv-palvelussa ja MTV3-kanavalla! Jaksot katsottavissa viikkoa ennen C Moressa!
Uusimmat
-
09:30
CatCat paljastaa, mitä tapahtui Euroviisujen takahuoneessa – raakaa viinaa jaettiin "suomalaisena vetenä"
-
09:30
Jukka Jalonen häkeltyi MM-kisojen kulisseissa – "Laitoimme viestiä eteenpäin"
-
09:20
Mullistava tapaus juuri ennen Leijonat-peliä – tähti kiiruhti paikalle sairaalasta: "Ajatukset muualla"
-
08:44
Vaarallinen kaatuminen – pika-aituri mätkähti suoraan naamalleen
-
08:35
Näin radikaalisti vuodenajat muuttuvat tulevaisuuden Suomessa
-
08:32
Milloin plastiikkakirurgi voi kieltäytyä asiakkaan toiveista? Suomalaiskirurgi: "Silloin nostamme kädet pystyyn"
-
08:28
Rivitalopalo Kärsämäellä – poliisi otti tuhotyöstä epäillyn kiinni
-
08:20
Kim Sainiolta riipaiseva postaus sairaudestaan: "Keho on kahleissa"
-
08:03
Annimari Kortteen kauden yllä suuri huoli – silti ”Ennätyskunnossa”
-
07:46
Heidi Hautala muistelee 20 vuottaan EU-parlamentissa: "Panin todella tuulemaan"
-
07:32
Aleksander Barkov tehoili ja valittiin ykköstähdeksi: Florida jyräsi Bostonin – supertähdestä huonoja uutisia
-
07:26
Koiran käytös voi muuttua omituiseksi uintireissun jälkeen – syynä voi olla ikävä vaiva
-
07:10
Maahan iski voimakkain aurinkomyrsky yli 20 vuoteen
-
07:10
Koiranulkoiluttajat väistivät täpärästi, kun poliisi jahtasi humalassa ajanutta teiniä – katso video
-
07:05
Vuosi sitten somessa seurattiin huvittavaa sekaannusta, kun toimittaja luuli viisufania Käärijäksi – muistatko, miten tapahtumaketju eteni?
-
07:04
Leijonien painajaisessa yllättävä tausta – Tshekin NHL-sankari hymyili ja kuittasi suomeksi
-
07:00
Puolan vuoden 2023 euroviisuedustajan esityksessä sattui yllättäviä kömmähdyksiä, jotka eivät näkyneet yleisölle: "Kaikki alushousuja myöten näkyi"
-
06:55
Tähtikuljettajan apuri hukkasi tärkeimmän työvälineensä – hätääntynyt reaktio tallentui tv-kuviin: "Ei toivoisi kenellekään"
-
06:49
Yhdysvallat ei usko Venäjän läpimurtoon Harkovassa
-
06:30
Joonatan, 12, nappasi koskesta jättitoutaimen – syötiin paistettuna
-
Lataa lisää