Salattujen elämien näyttelijän Irina Vartian mukaan hänen roolihahmonsa syksyssä nähdään elämää muuttava mullistus.
Salatut elämät -näyttelijä Irina Vartia kertoo, että sarjan uudella kaudella nähdään tunteita laidasta laitaan. Hän näyttelee Salkkareissa Monica Mustavaaraa, jonka syksy tulee näyttelijän mukaan olemaan erityisen vauhdikas.
– Ruudussa tulee näkymään pian iso mullistus, joka tietysti muuttaa koko Monican elämän ja ajattelutavan.
Lisäksi Monicalle on Vartian mukaan luvassa myös romanttistakin mylläkkää. Tapahtumia tullaan näkemään niin komiikan kuin tragediankin puolelta.
Vartia harmittelee, että uuden kauden alkua varten hänen oli värjättävä hiuksensa jotta hän voisi jälleen astua Monican elämään.
– Minulla oli kesällä sellainen neonkeltainen Alma-tukka, se oli ihan hillitön! Kaikki sanoi että se oli ihan järkyttävä, mutta mielestäni se oli ihana.
Näyttelijä kertoo viettäneensä koko kesän töitä tehden, mutta tuntee silti olonsa energisoituneeksi ja innokkaaksi uutta kautta varten.
Kurkkaa tulevaan Salkkarit-viikkoon alla olevalta videolta!
Salatut elämät arkisin MTV3-kanavalla kello 19.30!
Uusimmat
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luetaan dopingrikossyytteet – ei saavu paikalle
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
Lataa lisää