Salkkarit-parin hääpäivä sai kammottavan lopun – nuoret näyttelijät kertovat hyytävästä kohtauksesta: "Tuli fyysisesti huono olo"
Salatut elämät -sarjan nuoret joutuvat hääjuhlan jälkeen keskelle järkyttäviä tapahtumia. Näyttelijät Vivi Wahlström ja Axel Milliam kertoivat dramaattisesta kohtauksesta MTV Uutisille.
Loka-marraskuun taite tuo Salatut elämät -sarjaan dramaattisia käänteitä. Dramaattisten tapahtumien keskiöön joutuvat Viola (Vivi Wahlström) ja Mira (Olga Heikkala), jotka pääsevät viimeinkin kaikkien vaikeuksien jälkeen naimisiin.
Kaikki eivät kuitenkaan sulata parin onnea, sillä Matti (Janne Mattila) tahtoo kostaa hääparille sen, että nämä ovat aiheuttaneet tälle vaikeuksia. Matin kosto tietääkin sitä, että hääsviitin tapahtuman saavat järkyttävän käänteen, jonka seurauksena Matti saa surmansa.
– Viola hälyttää Nellan (Emma Nopanen) ja Kristianin (Axel Milliam) apuun, ja siitä tulee vähän isompi soppa sitten, näyttelijä Vivi Wahlström pohjustaa MTV Uutisten haastattelussa.
Nelikko päätyy lopulta hautaamaan Matin ruumiin metsään.
Videolla näyttelijä Axel Milliam paljastaa, kuinka dramaattinen kohtaus toteutettiin. Katso haastattelu!
– Kohtauksia oli ihan mielettömän jännää kuvata. Se oli ihan parasta, mitä olen tässä sarjassa päässyt tekemään, Wahlström hehkuttaa.
– Minulle tuli fyysisesti huono olo. Muistan, kun Emman kanssa yökkäiltiin. Se oli tosi aidon tuntuinen tilanne, hän jatkaa.
Lisämausteensa kohtauksiin toi se, että ne todellakin kuvattiin keskellä yötä. Myös maskeerauksesta tuli vaikuttava, kun hääasuihin ja kampauksiin sekoittuvat muta ja veri.
– Yökuvauksia on harvoin. Siinä oli ihan oma vibansa, kun oikeasti keskellä yötä kuvattiin tuollaista. Kaivoimme kuoppaa, heittelimme multaa ja olimme ihan mudassa ja veressä. Hienoja kohtauksia niistä varmasti tuli, Wahström lupailee.
Myös Axel Milliam kertoo kohtauksen olleen mielenkiintoinen kokemus.
– Yöllä tosiaan metsässä kuvattiin. Se oli kokemuksena aivan mieletön, ja antoi syvyyttä omaan hahmoon ja tekemiseen, Milliam sanoo.
– En ole noin dramaattista kohtausta tehnyt aiemmin. Kyllä siinä joutui psyykkaamaan itseään ja keskittymään, miten pystyy aidon oloisesti tuomaan tuollaiset fiilikset esille. Kyllä siinä kylmät väreet tuli välillä. Ja semmoinen puistattava olo.
Salatut elämät arkisin kello 19.30 mtv-palvelussa ja MTV3-kanavalla. Viikon jaksot katsottavissa jo ennakkoon C Moressa!
Uusimmat
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
Lataa lisää