Salkkarit-tähdet paljastavat – näin suutelukohtauksille tapahtui koronakriisin aikana
Salatut elämät -sarjasta tutut näyttelijät kertovat suosikkisarjan kuvauksista poikkeusoloissa.
Salkkareiden suosittu spin-off-sarja Pihlajasatu saa jatkoa! Upean tähdet Irina Vartia ja Sami Uotila vierailivat Uutisaamussa kertomassa kolmannen kauden jännittävistä käänteistä.
Katso videolta, mitä Pihlajasadun kolmannella kaudella on luvassa!
Uotila myös kertoo Salkkarit-sarjan kuvauksista koronan aikana. Näyttelijät ovat sopeutuneet hyvin koronatilanteeseen. Kuvauksissa on pidetty turvaetäisyyksiä ja läträtty käsidesillä. Yleensä yhdessä rykelmässä työskentelevä kuvaustiimi on nyt ripottautunut kauas toisistaan.
Myös suutelukohtauksiin ja muihin intiimikohtauksiin tehtiin muutoksia.
– Kaikilla on kasvomaskit ja kaikki kylpevät käsidesissä. Kohtaukset, joissa on suukoteltu tai hellitelty, ovat nyt merkitseviä katseita kahden metrin päästä, mies kertoo.
Näyttelijät pohtivat, miten vallitseva maailmantilanne näkyy tulevissa jaksoissa.
– Pihlajakatu on koronavapaata aluetta. Tätä puntaroidaan koko ajan, että tuodaanko se sinne maailmaan. Ajankohtaiset asiat ovat olleet perinteisesti Salkkareiden kauraa, Uotila kertoo.
Katso koko haastattelu videolta!
Salatut elämät maanantaista perjantaihin klo 19.30, tiistaihin 23.6. saakka MTV3-kanavalla. Pihlajasatu maanantaista 29.6. alkaen viisi jaksoa viikossa heinäkuun 10. päivään saakka.
Uusimmat
-
08:17
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
07:49
Iranin presidentin kuolemalla vaikutusta maailman kahteen isoon konfliktiin – asiantuntija avaa tilannetta MTV:lle
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
Lataa lisää