Salkkarit-tähti Hanna Kinnuselta yritettiin ostaa viinillä tieto Sallan lapsen isästä: "Sieltä sitten hyökkäsi kaksi ihmistä..."
Salkkarit-fanit odottavat kuumeisesti tietoa Sallan lapsen isästä.
Salatut elämät -sarjassa ja fanien keskuudessa on jo pitkään palloteltu yhtä tiettyä kysymystä: Kuka on Sallan lapsen isä?
Salkkareiden kevätkauden päätösjaksossa Kari ja Gunnar saivat järkytyksekseen tietää, että isyystestin perusteella kumpikaan heistä ei ole Sallan lapsen isä. Hiljattain nähdyssä jaksossa Salla kuitenkin täräytti, ettei kolmatta isäehdokasta ole, vaan lapsi on joko Karin tai Gunnarin. Lapsen isän henkilöllisyys on edelleen pimeän peitossa.
Sallaa esittävä näyttelijä Hanna Kinnunen kertoo MTV Uutisille saaneensa kesän aikana sarjan faneilta toistuvasti uteluja roolihahmonsa lapsen isän henkilöllisyydestä. Näyttelijä paljastaa, että häntä on yritetty jopa lahjoa asian tiimoilta.
– Olin festareilla ja jonotin baariin ostaakseni lasillisen viiniä. Sieltä sitten hyökkäsi kaksi ihmistä luokseni sanoen, että "Mitä juot, me tarjoamme sinulle. Kerro vain, kuka Sallan lapsen isä on. Me emme kerro kellekään!", hän sanoo ja lisää, ettei kuitenkaan taipunut fanien tarjoukseen.
Gunnaria esittävän näyttelijä Raimo Grönbergin mukaan muun muassa sosiaalisessa mediassa on toivottu, että lapsi olisi Gunnarin.
– Lapsi olisi ihan Gunnarin näköinenkin, Grönberg virnuilee.
Karia esittävä näyttelijä Tommi Taurula heittää olevansa samoilla linjoilla, eli toivovansa, että lapsi olisi Gunnarin.
– Ei tulisi Karille niitä huonosti nukuttuja öitä niin paljoa, hän murjaisee.
Salatut elämät arkisin klo 19.30 MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla. Jaksot katsottavissa viikkoa ennen C Moressa!
Uusimmat
-
16:20
Jesse Puljujärvi repesi nauruun MM-areenan uumenissa – "Ei tuu joka ilta!"
-
16:16
Sébastien Ogier lausui komeaa tekstiä Markku Alénista – ranskalaismestari pani pisteen pitkään jatkuneille kyselyille
-
16:01
Sébastien Ogier rikkoi Markku Alénin ennätyksen, Hyundai hyödynsi Toyotan ongelmat – MTV seurasi
-
15:54
Poliisi etsii Sotkamossa kadonnutta miestä: Oletko nähnyt häntä?
-
15:47
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
15:45
Harkovan alueella asuva Ljuba evakuointia edeltäneestä yöstä: "Todella hirvittävä"
-
15:44
MM-ensikertalainen hurjasteli hattutempun – Leijonilta mieletön ralli: MTV seurasi
-
15:42
Laillisuusvalvoja ihmettelee kohtelua: Potilas tuntikausia nöyryytettynä ohikulkijoiden silmien alla
-
15:35
Leijonat pisti hurjat maalikarkelot pystyyn – Oliver Kapanen mätti hattutempun
-
15:33
Emily in Paris -tähti Lily Collinsille Windows95manin esiintymisasu paljasti liikaa: "Näin juuri hänen peniksensä"
-
15:32
39 ansioitunutta äitiä palkittiin kunniamerkein – katso lämminhenkiset kuvat ja video tilaisuudesta
-
15:31
"Ei anna paljonkaan tietoa terveydestäsi" – onko tässä suurin virhe, johon painonpudottajat sortuvat?
-
15:23
Musertava suru-uutinen varjosti Toyota-tähden MM-rallia – "Oli vaikea keskittyä"
-
15:20
Puolustusministeri tyytyväisenä: "Nato on valmiina" – video näyttää, miten sotilaat hyppäävät sotilaskoneesta
-
14:54
Poliisilta lisätietoa tapon yrityksestä Turussa: Puukottaja iski sattumalta uhriksi joutuneiden kimppuun
-
14:35
Jesse Puljujärvi iski Leijonille ja huudatti Prahan suomalaisfaneja – Suomi tarttui tukevasti ohjaksiin
-
14:30
Kirja-arvio: Talouskasvun aika on Kiinassa ohitettu
-
14:21
Irlannin euroviisuedustaja Bambie Thug avautuu kisojen kulisseista: "Niin kamalaa meille"
-
14:16
Tällainen on tilastojen mukaan tyypillinen suomalainen äiti
-
14:11
Konnevedellä etsitty mies on löytynyt
-
Lataa lisää