Salkkarit-tähti Monika Lindeman esittelee kesähuvilansa Espoon Nuuksiossa – matka kotoa mökille on vain 17 minuuttia
Salkkarit-tähti Monika Lindeman esittelee näyttävän kesähuvilansa, joka sijaitsee Siikajärven rannalla Espoon Nuuksiossa.
Monika Lindeman on tullut tutuksi Linda Eerikäisen roolistaan Salkkareissa. Lindeman esittelee kuvankauniin kesämökkinsä Suomen kaunein koti: Kesämökit -erikoisjaksossa.
Mökki on rakennettu vuonna 1933 ja Lindemanin perhe osti sen itselleen vuonna 2015. Maata mökin ympärillä on 25 hehtaaria ja aivan vierestä löytyy Lindemanin vanhempien ylläpitämä Hotelli Nuuksio.
Lindemanin lisäksi kesämökillä viihtyvät hänen brittiläinen aviomiehensä Darren McStay ja heidän 2- ja 5-vuotiaat lapset. Lindemanin mökin vieressä on myös hänen vanhempiensa mökki.
– Muutimme vuonna 2015 Lontoon ytimestä tänne. Asuimme tässä jonkin aikaa ja sitten muutimme kaupunkiin. Olin kaivannut rauhallista elämänvaihetta. Myös mieheni oli into piukeena, kun pääsi heti aamusta heittelemään virveliä laiturilta. Hän rakastui tähän paikkaan, Lindeman kertoo.
Lue lisää: Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden viimeinen finalisti on valittu! "Tervetuloa Balille"
He ovat maalanneet taloa ulkoa ja sisältä, mutta Lindeman kertoo, että paljon olisi vielä asioita, mitä hän haluaisi mökissä remontoida.
– Aikaa on ollut tällä hetkellä rajallisesti, mutta pikku hiljaa.
Lindeman kertoo, että mökissä käy paljon vieraita ja erityisesti juhannuksena mökissä pidetään isot juhlat.
– Kutsumme paljon kavereita ja perhetuttuja tänne ja osa majoittuu hotellissamme, Lindeman kertoo.
Arjen luksusta Lindeman kertoo olevan heidän mökkimatkansa pituus, joka on perheen kodista Kauniaisista noin 17 minuuttia.
Monika Lindeman ja hänen miehensä menivät vuonna 2016 myös naimisiin kesähuvilallaan. Häät kestivät maltilliset kymmenen päivää.
– Se oli ihanaa, kun ympärillä oli sukulaisia ja ystäviä, Lindeman kertoo.
Ensi viikolla selviää, millainen on Suomen kaunein kesämökki 2023!
Katsojat päättävät, minkä kodin asukkaat voittavat Suomen kaunein koti: Kesämökit -tittelin ja 10 000 euron palkinnon! Finaali nähdään Katsomossa ja MTV3-kanavalla 6.7. kello 20, jolloin selviää, mikä kesämökeistä on Suomen kaunein.
Äänestä suosikkiasi: Suomen kaunein koti: Kesämökit -äänestys on käynnissä! Mikä kohteista on suosikkisi?
Suomen kaunein koti: Kesämökit -finaali torstaina 6. heinäkuuta MTV Katsomossa ja klo 20 MTV3-kanavalla!
Uusimmat
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:59
Ruotsilta käsittämätön temppu MM-kisoissa – NHL-tähti sikaili itsensä suihkuun
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
14:49
Valioliigan paras pelaaja valittu
-
14:45
Iida Vainio ja Archie Cruz hankkivat lemmikin: "Tervetuloa kotiin"
-
14:26
Pörssisähkön käyttäjille erinomaisia uutisia
-
14:24
MM-kisoissa käynnissä ällistyttävä selkäsauna
-
14:23
Slovakian Ficon ennuste positiivinen
-
14:05
Raju muutos säässä tuo jopa lumikuuroja – helteisiin viikon tauko
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
12:39
Traktorikuski kuoli kolarissa Kauhavalla
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
Lataa lisää