Jopa 20 vapaa-ajan asuntoon murtautunut mies on vangittu Pirkanmaalla.
Poliisi tutkii rikossarjaa, jossa asunnoton mies on murtautunut ikkunaruudun irrottamalla tai rikkomalla useisiin mökkeihin viime vuoden lokakuusta tämän vuoden maaliskuuhun ulottuvalla ajanjaksolla.
Miehen epäillään syyllistyneen vapaa-ajan asuntoihin liittyviin rikoksiin Ruoveden alueella ainakin Hattulassa, Turengissa, Hämeenlinnassa, Janakkalassa, Padasjoella,
Mikkelissä, Pieksämäellä, Tampereella, Jämsässä, Jyväskylässä ja Lempäälässä.
Pitkäkyntinen nautti majoituksesta
Mies on poliisin mukaan viettänyt mökissä yleensä yhden yön ja siirtynyt sitten seuraavaan mökkiin. Yleensä mökissä on lämmitetty myös takkaa, saunottu ja syöty kaapeista löytyviä ruokia. Joissakin tapauksissa mies on myös varastanut omaisuutta.
Poliisista huomautetaan, että rikoksia paljastuu todennäköisesti lisää, kun mökkikausi alkaa.
Jos mökkiläiset huomaavat, että omalla asunnolla on vierailtu talven aikana, pyydetään heitä ottamaan yhteyttä paikallispoliisiin.
Samaa miestä epäillään useiden varkauksien lisäksi myös moottoriajoneuvojen käyttövarkauksista.
Nyt tutkinnassa olevissa tapauksissa poliisi pitää hyvänä sitä, ettei yhdessäkään asunnossa ole ollut arvokasta omaisuutta tai aseita.
Uusimmat
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
16:45
Käärijän lomakuva herätti fanien huolen – "Muistakaa jätkät ne…"
-
16:43
Lähijunia peruttu pääkaupunkiseudulla
-
16:39
Kaksi vangittu Kärsämäen kiinniottotilanteesta, jossa poliisi ampui ihmistä – aseenkäyttö selvitetään
-
16:38
OP: Asuntosijoittajat palaamassa markkinoille
-
16:32
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
16:30
Miesten outo öinen liikehdintä hermostutti naapurustoa – poliisin ratsia paljasti, ettei kyse ollutkaan prostituutiosta
-
16:26
Lentomatkustajat kuvasivat järkyttävän näyn: Koneen moottori syttyi tuleen kesken lennon Intiassa
-
16:21
Assange sai luvan jäädä toistaiseksi Britanniaan
-
16:20
Tove Janssonin lapsuudenkoti myynnissä – tältä miljoona-asunto Helsingin ytimessä näyttää
-
16:15
Jos ostit tämän tuotteen Rustasta, älä käytä
-
15:57
Unkarilaiset pyörittivät laajaa paritusrinkiä Suomessa vuosien ajan – rikoshyöty 800 000 euroa
-
15:40
Lännen Media: Vornanen ei kadu ampumista
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
Lataa lisää