Satavuotias Ano Tenhunen toivoo synttärilahjaksi Nato-jäsenyyttä: "Suomi ei enää koskaan saa joutua sotaan"
Sata vuotta keskiviikkona täyttänyt sotaveteraani Ano Tenhunen toivoo syntymäpäivälahjaksi mahdollisimman pikaista Nato-jäsenyyttä. "Suomi ei enää koskaan saa joutua sotaan", hän perustelee.
Pudasjärveläisen Ano Elias Tenhusen, 100, elämä on kuin Suomen tasavallan itsenäisyys: nousu savutorpasta hyvinvointiin.
Tenhunen syntyi eteläsavolaiseen torppaan Pieksämäellä vuonna 1923, opetteli lukemaan ja laskemaan kiertokoulussa, tempaistiin siltavahdiksi talvisotaan koulupoikana ja rintamalle jatkosotaan nuorena miehenä.
Nuoruusvuotensa hän vietti sodassa ja haavoittui vakavasti vain 21-vuotiaana vuonna 1944 Siiranmäen vastahyökkäyksessä Karjalankannaksella.
Porin sotasairaalassa vietetyt kuukaudet palauttivat niin toimintakyvyn kuin elämänuskonkin, vaikka ikuiseksi seuraksi jäivät päässä olevat kranaatinsirpaleet.
Erämiehen mieli tekee vieläkin metsälle
Tenhunen on työskennellyt elämänsä aikana muun muassa taksikuskina, maanviljelijänä, metsäurakoijana ja kauppiaana. Hänen vuonna 1965 perustamansa eräliike toimii edelleen Anon Ase ja Tukku -nimellä perheen omistuksessa Pudasjärven Kurenalla Pohjois-Pohjanmaalla.
Hänet itsensäkin tunnetaan innokkaana erämiehenä, menestyneenä kilpa-ampujana ja metsästyskoirien kasvattajana. Hyväkuntoinen ikämies ajeli vielä vähän aikaa sitten omalla autollaan koiriensa ja vaimonsa kanssa metsästämään.
– Ammuin minä kahdeksan kyyhkyä tänäkin syksynä vielä, ja kaikista mieluisin saalis on latvateeri, Tenhunen mainitsee MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa.
Mitä siitä sitten syntyy?
– Sitä voi kysyä emännältä, mutta maukkaita ovat olleet paistit, Tenhunen kehuu.
Tenhusen perheeseen kuuluu rakkaan Ritva-vaimon lisäksi viisi lasta ja kahdeksan lastenlasta.
80-vuotislahjaksi mitali presidentiltä, 100-vuotislahjaksi toiveissa Nato-jäsenyys
Tenhusen poika Arto Tenhunen kertoo, että "Ano-pappa" ei ole usein syntymäpäiviään juhlinut, mutta täyttäessään 80 vuotta hän kutsui syntymäpäivilleen lehti-ilmoituksin kaikki Oulun ja Lapin läänin sotaveteraanit ja erityisesti lotat.
– Kutsuun vastattiin suurella joukolla, Pohjois-Suomen sotilasläänin komentaja piti juhlapuheen ja tasavallan presidentti myönsi isälle Suomen valkoisen ruusun ritarikunnan 1. luokan mitali, Arto Tenhunen listaa.
Satavuotissyntymäpäivälahjaksi Ano Tenhunen toivoo mahdollisimman pikaista Nato-jäsenyyttä Suomelle.
– Se antaa meille turvan. Vaikka me kuinka osaisimme taistella, eihän sitä tuollaista vihollista vastaan muuten voi kuin Naton kautta, Tenhunen toteaa.
– Ja niin kauan kuin minä elän, toivon, että näkisin rauhan vielä. Ja paras toivomus tuleville sukupolville olisi, että eivät tarvitsi kärsiä samoja kärsimyksiä kuin minun sukupolveni. Mutta näyttää siltä, että ei kun pahene vain. Eihän tässä ole mitään järkeä.
Koti on maailman paras paikka
Mikä sitten on Tenhusen pitkän iän salaisuus?
– Niitä on minulle monta enkä oikein hirviä sanoa, kun vaimo on tuossa kuulolla, Tenhunen naurattaa haastattelijaa.
– Mutta sanotaan, että se on koti. Vaikka kuinka pitkän reissun tekee ja vaimo tulee vastaan, niin kyllä se on elämys ja se nautinto siitä, että on taas kotona.
Uusimmat
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
11:07
Suomalaistimantti "pelaa nyt eri peliä" NHL:ssä – tulokset näkee taululta
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
Lataa lisää