Sharon Stone nimesi elokuvatuottajan, joka painosti häntä harrastamaan seksiä William Baldwinin kanssa
Sharon Stone, 66, on nimennyt tuottajan, joka näyttelijättären mukaan painosti häntä harrastamaan seksiä vastanäyttelijän kanssa.
Yhdysvaltalaisnäyttelijä Sharon Stone kertooLouis Theroux’n podcastissa Hollywood-moguli Robert Evansin käskeneen häntä harrastamaan seksiä näyttelijä William Baldwinin kanssa Taivaansilpoja (Sliver)-elokuvan kuvausten aikana vuonna 1993, kirjoittaa muun muassa brittilehti The Guardian.
Stone sanoo, että Evansin mukaan seksuaalinen kanssakäyminen vastanäyttelijän kanssa olisi parantanut Baldwinin näyttelijäsuoritusta Phillip Noycen ohjaamassa elokuvassa.
Stone kertoi tapauksesta alun perin vuonna 2021 ilmestyneissä muistelmissaan The Beauty of Living Twice. Tuolloin hän ei kuitenkaan paljastanut asianosaisten henkilöllisyyttä.
"Evans juoksenteli toimistossaan aurinkolasit päässä ja selitti"
Stone kertoo nytLouis Therouxin podcastissa Evansin väittäneen Stonen olevan vastuussa Baldwinin huonosta näyttelijäsuorituksesta elokuvassa.
– Evans juoksenteli toimistossaan aurinkolasit päässä ja selitti, että hän oli maannut Ava Gardnerin kanssa ja että minun pitäisi maata Billy Baldwinin kanssa, koska [silloin] hänen suorituksensa paranisi.
Stonen mukaan Evans antoi ymmärtää, että "todellinen ongelma" oli Stonen "kireä ja tiukkapipoinen" käytös.
Stone sanoo Evansin väittäneen, että hän ei ole edes mikään oikea näyttelijätär, koska ei vain voinut "naida vastanäyttelijäänsä ja saada asioita takaisin raiteilleen".
– Jos voisin maata Billyn kanssa, meillä olisi kemiaa valkokankaalla ja pelastaisimme elokuvan, Stone sanoo Evansin todenneen.
Lue myös juttu vuodelta 2018: Sharon Stonen jäätävä reaktio seksuaaliseen häirintään sai somen sekaisin
Stone myös vihjaa Theroux’n haastattelussa, että hänet leimattiin vaikeaksi eikä hänelle koskaan tarjottu näkyvää roolia Martin Scorsesen vuonna 1995 ohjaaman Casinon jälkeen. Stone oli siitä ehdolla Oscarin saajaksi.
Stone uskoo muuttuneen elokuvapiireissä "näkymättömäksi".
Lue myös juttu vuodelta 2020: Hollywood-tähti Sharon Stonen uskomaton luomus käänsi katseita: "Tästä unelmat on tehty"
Baldwin: "Pitäisiköhän minun kirjoittaa kirja?"
William Baldwin on reagoinut Stonen ulostuloon viestipalvelu X:ssä.
– En ole varma siitä, miksi Sharon Stone puhuu minusta kaikki nämä vuodet myöhemmin? Onko hän yhä ihastunut minuun vai onko hän loukkaantunut vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen, koska torjuin hänen lähentelynsä? Baldwin kysyy päivityksessään.
Baldwin väittää, että hänellä itsellään olisi Stonesta paljon ikävää kerrottavaa.
– Pitäisiköhän minun kirjoittaa kirja ja kertoa monia häiritseviä, perverssejä ja epäammattimaisia tarinoita Sharonista?
– Se voisi olla hauskaa.
Baldwin kuitenkin sanoo päättäneensä pysyä hiljaa.
Paramountin tuotantopäällikkönä tunnettu ja muun muassa Kummisetä-elokuvien parissa työskennellyt Evans kuoli vuonna 2019.
Lue myös juttu viime vuodelta 2023: Sharon Stone avautuu tuoreessa podcastissa – menetti poikansa huoltajuuden roisin klassikkokohtauksen takia
"En aio tehdä töitä, ennen kuin minulle maksetaan"
Stone nousi kuuluisuuteen 1980- ja 90-luvuilla hittielokuvista Total Recall, Ystävykset (The Mighty), Casino, Last Action Hero jaBasic Instinct. Siinä hän näytteli Michael Douglasin kanssa.
Vuonna 2015 Stone kritisoi sukupuolten välisiä palkkaeroja elokuva-alalla ja kaikissa muissakin ammateissa.
Näyttelijä sanoi, että Basic Instinctin jälkeen kukaan ei halunnut maksaa hänelle.
– Muistan, kun istuin keittiössäni managerini kanssa itkien ja sanoin, että en aio tehdä töitä, ennen kuin minulle maksetaan.
– Minulle maksettiin silti paljon vähemmän kuin kenellekään miehelle.
Stone siirtyi sittemmin televisiorooleihin ja esiintyi muun muassa draamasarjoissa Mosaic ja Agent X, joissa hän oli myös vastaava tuottaja.
Tapauksesta uutisoivat Suomessa ensin muun muassa elokuvalehti Episodi ja Helsingin Sanomat.
Lue myös juttu vuodelta 2021: Hollywood-tähti Sharon Stone jakoi sydäntä riipaisevan videon – menetti pienen sukulaispoikansa
Uusimmat
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Suora lähetys kello 11: Riikka Purra puhuu tunteista
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
Lataa lisää