Porin Ässät on vapauttanut päävalmentaja Jere Härkälän tehtävistään. Ensimmäistä kauttaan SM-liigassa valmentanut Härkälä vei Ässät kuluvalla kaudella runkosarjassa sijalle 11.
Maanantaina Härkälän aika Ässien peräsimessä tuli päätökseen. Päätös on yllättävä, sillä Ässät käytti lokakuussa Härkälän sopimuksessa olleen option ja jatkoi valmentajan sopimusta kevääseen 2025.
– Muutos tehdään tukeaksemme tavoitettamme olla joka vuosi sarjassa kahdeksan parhaan joukossa. Päättyneellä kaudella keräsimme viimeisistä 45 ottelusta 52 pistettä pistekeskiarvolla 1,16 ja meidän täytyy katkaista tuloksellisesti huono kierteemme, Ässien toimitusjohtaja Mikael Lehtinen sanoo seuran tiedotteessa.
– Liiga on murroksessa, jonka myötä kilpailu tulee entisestään kiristymään. Kokonaisanalyysimme pohjalta vaatimustasoa pitää nostaa jokaisella osa-alueella tukeaksemme tavoitettamme.
Härkälän korvaajaksi Ässät on palkannut Jarno Pikkaraisen. Pikkarainen on aiemmin toiminut SM-liigassa TPS:n, HIFK:n ja HPK:n päävalmentajana. Pikkarainen valmensi HIFK:n pronssille vuonna 2021.
– Jarno Pikkarainen on kokenut ja menestystä saavuttanut valmentaja. Hän on saanut revittyä parhaan irti joukkueistaan ja tuo hyvää johtajuutta sekä vaatimustasoa organisaatioomme, Ässien urheilujohtaja Janne Vuorinen sanoo.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
Lataa lisää