SM-liigassa runkosarjan viimeiseksi jäänyt SaiPa siirtyy uuteen omistukseen.
Seura tiedotti keskiviikkona, että Lätkä Lentää Oy on ostanut 98,85 prosentin osuuden Liiga-SaiPa Oyn osakkeista. Uuden osakeyhtiön taustalla toimivat Ville Rämä, Juuso Lindqvist ja Jussi Turunen.
SaiPan tiedotteen mukaan yrityksen omistajuuspohja tulee vielä laajenemaan lähitulevaisuudessa.
– Haluamme kiittää kaikkia väistyviä omistajia, jotka olivat omalla panoksellaan mahdollistamassa Liiga-SaiPa Oy:n liiketoimintaa useiden vuosien ajan. Uskomme yrityskaupan luovan vahvan taloudellisen pohjan Liiga-SaiPa Oy:lle ja mahdollistavan paremman urheilullisen menestyksen jatkossa, uudet omistajat toteavat SaiPan tiedotteessa.
– Tulemme panostamaan voimakkaasti junioripuolen kehittämiseen yhteistyössä SaiPa ry:n kanssa. Odotamme innolla, että pääsemme kertomaan teille lisää hyviä uutisia perjantaina 5. huhtikuuta.
SaiPan kausi SM-liigassa oli synkkä. Joukkue jäi jo toisena kautena peräkkäin koko runkosarjan viimeiseksi. SaiPa on pelannut pudotuspeleissä viimeksi kaudella 2018-19.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:41
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
Lataa lisää