Somevaikuttaja Joona Hellman kävi nopeasti kauppakeskuksen vessassa – ajautui yhtäkkiä pelottavaan välikohtaukseen
Joona Hellman jakoi Instagram-tilillään valtavasti reaktioita herättäneen päivityksen pelottavasta kokemuksestaan vuoden takaa kauppakeskus Kaaren vessassa, kun hän joutui tuntemattomien henkilöiden homofobisen käytöksen kohteeksi.
Somevaikuttaja Joona Hellman jakoi maanantai-iltana 22. tammikuuta Instagram-tilillään vuoden takaisen kokemuksensa, jolloin kohtasi homofobista käytöstä sekä pelottavan tilanteen Helsingis Kannelmäessä sijaitsevassa kauppakeskus Kaaressa.
Hellman kertoo päivityksessään tilanteen tapahtuneen sen jälkeen, kun hän oli lähtenyt Kultainen Venla -gaalasta ja suunnannut autolla ystävänsä kanssa kohti Tamperetta. Matkan varrella päätettiin pysähtyä Kaareen käymään vessassa, ja Hellmanin ystävä jäi odottamaan autoon.
Päivityksen mukaan kauppakeskus oli jo hiljainen sulkemisajan lähestyessä, mutta Hellman oli ehtinyt kysyä erään kahvilan työntekijältä, voisiko hän vielä käydä vessassa ennen sulkemista.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
– Kävelen ohi kahvilan ja siinä käytävällä istuu kaksi nuorta miehen alkua. He tuijottavat minua, mutta eivät sano mitään. Vielä, Hellman kertoo tapahtuneesta päivityksessään.
– Lähestyn vessoja ja alan kuulla huutoja: "V*tun homo. Homo!!!". Näitä huutoja toistuu ja toistuu. Päätän olla välittämättä, mutta mieleeni juolahtaa pelko. Kauppakeskus on tyhjä, ei ihmisiä ympärillä. Olen yksin. Mitä jos pojat seuraavat minua vessaan?
Hellman kertoo, että vessassa iski intuitio, joka sai hänet epäilemään, että kyseiset henkilöt olivat tulossa hänen peräänsä. Näin myös kävi.
– Laitan housut äkkiä kiinni ja ryntään nopeasti ulos vessasta, mutta liian myöhään. Siinä he ovat – vessan sisäänkäynnin edessä. Pojat pistävät kädet ovensuun eteen ja tulevat ihan mun naamaan kiinni: "Hyi v*ttu v*tun homo. Painu v*ttuun täältä." En sano mitään, katson alas maahan ja työnnän itseni käsien läpi ja suuntaan ripeää vauhtia ulos. Toivon, että joku näkisi/kuulisi tilanteen, mutta muita ihmisiä ei näy. Kiiruhdan kovaa vauhtia ulos, juoksen autolleni ja hyppään kyytiin. Huudan ystävälleni, että AJA. Täysillä. Äkkiä. Pois.
Tilanne sai Hellmanin shokkiin. Hän kertoo olleensa hyvin peloissaan sekä ahdistunut siitä ajatuksesta, mitä kahdella pojalla kenties oli suunnitelmissaan, kun he seurasivat Hellmania kauppakeskuksen vessaan, ja olivatko he ajatelleet tekevänsä Hellmanille jopa väkivaltaa.
– Pohdin, että mikä minussa sai tämän reaktion aikaan heissä. Minulla oli perusvaatteet yllä, eli ulkonäköni ei ollut triggeröivä, vaikka se ei IKINÄ ole perustelu tuollaiselle käytökselle. Ymmärrän, että pojat selkeästi tunnistivat minut ääneni perusteella ja he kokivat inhoa minua kohtaan. Syynä seksuaalisuuteni.
Hellman muistuttaa vielä päivityksensä kommenttikentässä, ettei kenenkään tulisi joutua kokemaan syrjintää tai pelkoa oman seksuaalisuutensa takia, ja että suvaitsevaisuuden kannalta myös Suomessa on vielä paljon tehtävää.
– Homofobia on täysin hyväksymätöntä. Toivon, että meistä kasvaa vielä yhteisö, joka tukee ja kunnioittaa jokaista ihmistä juuri sellaisena, kuin hän on.
Päivitys on saanut osakseen runsaasti tukea ja kerännyt satoja kannustavia kommentteja. Monet ovat kiitelleet Hellmania tämän rohkeudesta jakaa julkisesti pelottava kokemus.
Kommentoijien joukossa ovat muun muassa yrittäjä Sointu Borg sekä somevaikuttaja Mikael Renwall.
– The world is broken (suom. maailma on rikki). Onneksi olet vahvemi, kuin kaikki tuollaiset huutelijat yhteensä, Renwall kirjoittaa sydänten kera.
Uusimmat
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
16:45
Käärijän lomakuva herätti fanien huolen – "Muistakaa jätkät ne…"
-
16:43
Lähijunia peruttu pääkaupunkiseudulla
-
16:39
Kaksi vangittu Kärsämäen kiinniottotilanteesta, jossa poliisi ampui ihmistä – aseenkäyttö selvitetään
-
16:38
OP: Asuntosijoittajat palaamassa markkinoille
-
16:32
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
16:30
Miesten outo öinen liikehdintä hermostutti naapurustoa – poliisin ratsia paljasti, ettei kyse ollutkaan prostituutiosta
-
16:26
Lentomatkustajat kuvasivat järkyttävän näyn: Koneen moottori syttyi tuleen kesken lennon Intiassa
-
16:21
Assange sai luvan jäädä toistaiseksi Britanniaan
-
16:20
Tove Janssonin lapsuudenkoti myynnissä – tältä miljoona-asunto Helsingin ytimessä näyttää
-
16:15
Jos ostit tämän tuotteen Rustasta, älä käytä
-
15:57
Unkarilaiset pyörittivät laajaa paritusrinkiä Suomessa vuosien ajan – rikoshyöty 800 000 euroa
-
15:40
Lännen Media: Vornanen ei kadu ampumista
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
Lataa lisää