Teräsyhtiö SSAB:n toimitusjohtaja vaihtuu, kun yhtiön ruotsalainen toimitusjohtaja Martin Lindqvist jättää tehtävänsä.
Lindqvist on työskennellyt SSAB:n palveluksessa vuodesta 1998. Vuodesta 2011 lähtien hän on toiminut yhtiön toimitusjohtajana. Hänen johdollaan SSAB sai päätökseen suomalaisen Rautaruukin oston vuonna 2014.
Rekrytointiprosessi Lindqvistin seuraajan löytämiseksi käynnistetään välittömästi, SSAB kertoo tiedotteessa. Lindqvist jatkaa tehtävässään seuraajansa valintaan saakka.
Vuonna 1962 syntynyt Lindqvist kertoo tiedotteessa käyttävänsä jatkossa enemmän aikaa hallitus- ja neuvonantajatehtäviin.
Aiemmin tässä kuussa SSAB kertoi investoivansa noin 4,5 miljardia euroa fossiilivapaaseen tuotantolaitokseen Luulajassa. Myös SSAB:n Raahen terästehdas oli esillä mahdollisena investointikohteena, mutta jäi investointijärjestyksessä kakkossijalle.
Lue myös: SSAB investoi Ruotsiin Suomen sijasta
Uusimmat
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
Lataa lisää