Sunrise Avenue pääsee viimein toteuttamaan jäähyväiskiertueensa: "Sormet syyhyävät täällä jo kovasti"
Sunrise Avenuen jäähyväiskiertue on siirtynyt kahdella vuodella.
Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuva Sunrise Avenue pääsee viimein hyvästelemään faninsa Thank You For Everything – The Final Tour -kiertueella kaksi vuotta alkuperäisen suunnitelman jälkeen. Suosikkiyhtyeen viimeiset kotimaan keikat ovat kahtena peräkkäisenä päivänä Helsingin Olympiastadionilla perjantaina 8. heinäkuuta ja lauantaina 9. heinäkuuta.
Menestyksekkään uran sekä Suomessa että muualla Euroopassa tehnyt Sunrise Avenue ilmoitti lopettamisestaan kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa joulukuussa 2019. Suunnitelman mukaan bändin piti hyvästellä faninsa jäähyväiskiertueella kesällä 2020. Kiertuetta jouduttiin kuitenkin siirtämään kahdesti koronaviruspandemian takia. Odotus ja epävarmuus on ollut lopettamispäätöksen tehneelle bändille sekä keikkoja odottaneille faneille paikoin raskas, mutta nyt kun kiertue päästään vihdoin toteuttamaan on tunnelmat hyvät.
– Nyt on lopulliset lavarakenteet ja muut selvillä ja pääsemme tekemään viimeiset viilaukset unelmakeikkaamme varten. Sormet syyhyävät täällä jo kovasti. On ihanaa mennä kohti kesää ja kaikkien aikojen Sunrise Avenue -iltoja, kommentoi Samu Haber.
Sunrise Avenuen seitsemäntoista keikkaa Suomen lisäksi muun muassa Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa kattava jäähyväiskiertue käynnistyy Sveitsistä toukokuussa ja päättyy Saksaan syyskuussa. Suomessa Sunrise Avenuen viimeisistä keikoista päästään nauttimaan uusitun Olympiastadionin hulppeissa puitteissa bändin kotikaupungissa Helsingissä. Muun muassa Hollywood Hills, I Don’t Dance, Forever Yours ja Fairytale Gone Bad -hiteistään tunnetun yhtyeen kappaleet ovat kuin luotu koettavaksi isoilla areenoilla.
Vuonna 2002 perustettu ja 2006 debyyttilevynsä On The Way To Wonderland julkaissut Sunrise Avenue on yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä yhtyeistä. Yhtyeen viittä julkaistua studioalbumia ja kokoelmalevyä on maailmanlaajuisesti myyty lähes 3 miljoonaa kappaletta. Yhtyeen viimeiseksi jäänyt studioalbumi Heartbreak Century nousi suoraan julkaisunsa jälkeen Saksan albumilistan ykköseksi ja on myynyt Saksassa kultaa.
Sunrise Avenue huomioitu lukuisia kertoja sekä kotimaisilla että kansainvälisillä musiikkialan palkinnoilla. Samu Haber on kunnostautunut Saksassa myös The Voice -tv-ohjelman tähtivalmentajana ja Haberin elämäntarinan kertova Forever Yours -kirja (Otava, 2020) on ollut suuri menestys.
Uusimmat
-
00:55
Sveitsin NHL-supertähti näki Mikael Granlundin karun teon läheltä – "Hän ei ole törkypelaaja, mutta"
-
00:30
Jukka Jalonen tuomitsi Mikael Granlundin törkytempun – "Jos vitosen saa, niin…"
-
00:27
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:24
Leijonien puolivälierän aika varmistui – näin MM-kisat jatkuvat
-
00:01
Sote-kustannuksista voi säästää lähes kaksi miljardia vuodessa yhdellä keinolla, arvioi Sitra
-
23:42
Mikael Granlund pimahti! Ulosajo tästä törkytempusta – Leijonat hävisi Sveitsille MM-jäällä
-
23:41
Leijonat vaisulla esityksellä MM-puolivälieriin – näin MM-lohkovaiheen päättänyt Sveitsi-ottelu eteni
-
23:18
Trumpin somevideo suututti Valkoisen talon: "Kuvottavaa ja häpeällistä"
-
22:47
Harri Säteri yllätettiin nopeasti kahteen kertaan – tämä Mikael Granlundin maali hylättiin
-
22:43
Valkoposkihanhien pääjoukot jättivät Suomen
-
22:41
Chelsea-päävalmentaja Mauricio Pochettino astuu syrjään
-
22:25
Suomi ja USA allekirjoittivat erikoisjoukkoyhteistyötä koskevan aiejulistuksen
-
22:07
Leijonien vastustajalta ronski veto MM-huippuväännössä – maalivahti pois avauserässä
-
22:07
Zelenskyi: Ukrainan joukot saavuttaneet tuntuvaa edistystä Harkovan alueella
-
22:03
Ruotsi-ottelussa paha tilanne: pistenikkari rysähti kaameasti laitaan
-
22:01
Sami Hedberg ja Saija Tuupanen: Ero
-
21:43
Hirviemo tappoi miehen Alaskassa
-
21:39
Emil Ruusuvuori vetäytyi voiton jälkeen
-
21:30
Suomessa myönnettiin viime vuonna 20 000 oleskelulupaa – yksi syy nousi yleisimmäksi perusteeksi
-
21:26
Kuvat ja videot paljastavat kaaoksen Singapore Airlinesin koneen sisällä
-
Lataa lisää