Suomalaiset haluavat Euroopan unionilta yhtenäisempää ulkopolitiikkaa, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan kevään 2024 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Lähes kolme neljästä vastaajasta ajattelee, että EU:n tulisi olla yhtenäisempi ulkopolitiikassaan, jotta se olisi uskottava toimija maailmanpolitiikassa.
Ulkopoliittisesti yhtenäisen EU:n kannatus on vahvempaa kuin myönteinen suhtautuminen Suomen EU-jäsenyyteen, jonka puolella on kaksi kolmesta suomalaisesta.
Kielteisen kannan EU:hun ottaa 15 prosenttia, kun 19 prosenttia suhtautuu unioniin neutraalisti.
Lue myös: Tutkimus: EU-vaaleissa äänestäminen kiinnostaa suomalaisia enemmän kuin edellisellä kerralla
Suhtautuminen EU:hun parani Ukrainan sodan takia
Suomalaisten suhtautuminen Euroopan unioniin parani Venäjän aloitettua laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainaan.
Viime syksyn huippulukemista on tultu alas kolmen prosenttiyksikön verran.
Samalla aiempaa selvästi suurempi osa eli reilu puolet on nyt sitä mieltä, että EU:n päätöksenteossa tulisi siirtyä nykyistä enemmän enemmistöpäätöksiin ja rajoittaa yksittäisten jäsenmaiden veto-oikeutta.
Väittämän kanssa eri mieltä oli vain 17 prosenttia suomalaisista.
Nato-jäsenyyttä ei juuri vastusteta
Kolme neljästä suomalaisesta suhtautuu tutkimuksen mukaan Suomen Nato-jäsenyyteen myönteisesti.
Kielteisen kannan jäsenyyteen ottaa joka kymmenes, 14 prosenttia suhtautuu asiaan neutraalisti.
Tutkimuksen tulokset perustuvat 2 087 ihmisen antamiin vastauksiin Taloustutkimuksen internetpaneelissa 13.–21. maaliskuuta. Virhemarginaali on 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.
Uusimmat
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luetaan dopingrikossyytteet – ei saavu paikalle
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
Lataa lisää