Suomen euroviisuesitys noteerattiin kansainvälisissä lehdissä: "Simpsonien ja Austin Powersin väliltä"
Suomi esiintyi Euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa 7. toukokuuta. Ohjelmanumero kiinnitti myös kansainvälisen median huomion.
Suomi esiintyi 7. toukokuuta Euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa numerolla 10 ja selvitti tiensä Windows95manin, eli Teemu Keisterin, ja Henri Piispasen johdolla finaaliin. Kaksikko esitti No Rules! -kappaleen.
Suomen esitys sai myös kansainvälistä mediahuomiota. Keisterin paljas peppu keikkui muun muassa norjalaisen VG:n ja ruotsalaisen Expressenin etusivuilla.
Expressen tituleerasi Suomen esitystä Euroviisujen ”nakusokiksi”. Lehti nosti esiin myös farkkuasuisen jättimunan, Keisterin tangat ja pyroshortsit.
VG nosti otsikkoon ”pepun näyttämisen lavalla”. Lehden euroviisuasiantuntija Kristian Songli ei erityisemmin viehättynyt Keisterin pikkuruisista housuista, mutta sanoi, että Suomi erottui edukseen.
Italialainen Il Messaggero kertoi otsikossa Suomen olevan alusvaatteissa. Esitystä se sanoi hauskaksi ja provosoivaksi sekä yhdeksi hulluimmista, sillä lavalla nähtiin jättimäinen muna ja paljon ”surrealistista ironiaa”.
– Simpsonien ja Austin Powersin väliltä. Tanssi kesäksi, jota tanssitaan useamman kuin yhden mojiton jälkeen, lehti kirjoitti.
Lue myös: Windows95man paljastaa ongelmansa shortsien kanssa kesken esityksen: "Meinasi tulla paniikki"
Serbialainen Republica vertasi Keisterin farkkumunasta tuloa ”kuin äidistä syntymiseksi”. Esitystä kuvaillaan yllättäväksi ja kiistanalaiseksi. Keisterin kerrotaan ”järkyttäneen yleisöä”, sillä ensi silmäyksellä näytti siltä, että hän oli täysin alasti vyötärön alapuolelta. Lehden mukaan se oli ”näkymä, jota monien oli vaikea hyväksyä”, mutta lehti muistutti kuitenkin, että rohkea ja poikkeuksellinen suoritus muistetaan vielä pitkään.
Norjalaisen NRK:n jututtama viisuasiantuntija Anders Tangen ei pitänyt Suomen ulostulosta.
– Suomi on hirveä. En ole kiinnostunut suomalaisista pieruista ja varvashiestä, Tangen totesi.
Ruotsalainen Dagens Nyheter nosti esiin Keisterin vastauksen siitä, mitä sääntöä hän haluaisi Euroviisuissa muuttaa.
– Enemmän alastomuutta, kuului Suomen edustajan vastaus.
Irlantilainen Iristh Times puolestaan kirjoitti, että Suomi käytti tänäkin vuonna "huutavaa eksentrisyyskorttia", jolla oletettavasti viitataan tavallisuudesta poikkeavaan esitykseen.
Englantilainen The Standard huomasi, että Suomen esityksessä käytettiin fiksuja kamerakulmia, jotta Windows95man pystyi esiintymään vähissä vaatteissa.
Euroviisujen toinen semifinaali käydään 9. toukokuuta ja finaali 11. toukokuuta.
Lähde: Expressen, VG, Il Messaggero, Rebuplica, NRK, Dagens Nyheter, Irish Times, The Standard
Uusimmat
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
Lataa lisää