Suomen surkeimmat kuskit jälleen ratissa – tutustu kauden kisaajiin

Italialainen Paolo kyseenalaistaa vilkun käyttöä: "Se on tylsä, miksi mun pitää?" 1:09
Katso esimakua Surkeimpien kuskien lähtötasotestistä!

Suomen surkein kuski -sarjan palaa ruutuun yhdeksännen kauden jaksoin.

Suomen surkein kuski palaa ruutuun uuden yhdeksännen tuotantokauden jaksoin 28. huhtikuuta. Tälläkin kaudella kahdeksan surkeaa kuskia käy rattien takana läpi tunneskaala aina epätoivosta iloisiin onnistumisiin, kun kehnot kuskit apukuskeineen kilpailevat keskenään selvittääkseen kuka on heistä se kaikkein surkein. 

Ohjelman juontajana jatkaa Eero Ettala ja kilpailijoiden suoritukset arvioivat formulakuski Emma Kimiläinen, ajoasiantuntija Sari Nuolikoski sekä ajovalmentaja Tuomo Nikkola. Tulevalla kaudella julkisuudesta tutut henkilöt piipahtavat testaamassa tehtäviä. Vierailevina tähtinä nähdään muun muassa Supernanny Pia Penttala, julkkispappi Kari Kanala sekä rallilegenda Marcus Grönholm.

Kauden aloitusjaksossa kuskit esittelevät ajotaitonsa moniosaisessa lähtötasotestissä, jossa arvioidaan kilpailijoiden ajoneuvon hallintataidot. Tapaamme muun muassa Suomessa 10 vuotta asuneen italialaisen Paolon. , jonka ongelma on, ettei hän keskity ratissa. Lähtötasotestissä Paolo laittaa kytkimen haisemaan. Katso ylhäältä olevalta videolta esimakua lähtötasotestistä!

Mukana kisassa on myös Kaisa, jonka mies Hannu on hyvin kärryillä siitä, miksi kumppani on ohjelmassa mukana. 

– Kaisa on kuskina hyvin rauhallinen. Huonoja puolia on, ettei auto tahdo pysyä tiellä, oikoo mutkissa, tykkää ajaa englantilaisittain vasenta puolta. Sitten auto sammuu risteyksissä, eikä osaa tietenkään peruuttaakaan, Hannu listaa. 

Tutustu uuden kauden kuskeihin ja apukuskeihin

Kuski: Paolo
Apukuski: Ville

Paolo ja Ville ovat eteläpohjanmaalaiset kaverukset pitkältä ajalta. He ovat ystävystyneet Paolon vetämässä Dungeons and Dragons -roolipeliryhmässä. Ville on Paolon automekaanikko, jolle Paolo soittaa tasaisin väliajoin, kun auto tarvitsee korjausta. Ville kertoo myös, että Paoloa ei haittaa, jos auto kolhaisee tolppaa tai penkkaa parkkeeratessa - varsinkaan, jos siitä ei jää jälkeä. 

– Minun mielestäni Italiassa ei olla niin tarkkoja, Paolo puolustautuu.

Paolo pitää laulamisesta ja keskittyy siihen välillä enemmän kuin liikenteen seuraamiseen. Nähtäväksi jää miten Villen hermot pitävät apukuskin paikalla, autoiluun italialaisittain suhtautuvan Paolon kyydissä. Paololla on kauden aikana myös toinen apuri, rauhallinen ja kannustava appiukko Kimmo.

Kuski: Merja
Apukuski: Anja

Merja ja Anja ovat vantaalaiset tytär ja äiti. Merja ilmoittautui itse mukaan kisaan ja yllätti äiti Anjan apukuskin pestillä. Merja tarvitsee mielestään rohkaisua autoilun uudelleen aloittamiseen, koska kaikki tuntuu vaikealta. Merjan edellisestä ajokerrasta on kulunut yli kymmenen vuotta. Merja on nuorempana ajanut läheltä piti -hirvikolarin. Pelkkä ajatus mäkilähdöstä, moottoritielle liittymisestä ja peruuttamisesta saa hänet panikoimaan. 

– Minua pelottaa ihan hirveästi. On niin iso kynnys edes uskaltaa lähteä ajamaan, Merja sanoo. 

– Olen ylpeä Merjasta. Hän haluaa päästä arkuudesta ja pelosta irti. On tavallaan ihana fiilis, että hän lähtee pönkittämään omaa itsetuntoaan, Anja kiteyttää.

Kuski: Aija
Apukuski: Veera

Aija ja Veera ovat kouvolalainen äiti-tytär-duo. Aija on tehnyt viime aikoina pakolliset ajot automaattivaihteisella autolla. Auton käsittely on silti Anjalle vaikeaa. 

– Äiti, minä ja perhe tiedostettiin, että äidin ajotaidot eivät ole loistavat, toteaa apukuski Veera. 

– Se voi olla ihan hyvä kokemus haastaa itsensä. Haluan nähdä oman ajotaidon tason, Aija myöntää ja siksi he Veeran kanssa lähtevät mukaan.

Aijalla on kova motivaatio saada rohkeutta ajamiseen. Syrjäseudulla asuttaessa hyvä ajotaito on tarpeen. Aija ei aja lainkaan talvella tai pimeällä ja tästä onkin muodostunut perheen kesken vitsi, että kuskin ajokortissa lukee pienellä teksti: ”voimassa vain kesällä”.

Kuski: Sari
Apukuski: Pasi

Sari on ajokortin hankinnan jälkeen ajanut vain muutamia kertoja vuosien kuluessa. 

– En ole juurikaan ajanut autokoulun jälkeen, kuuteentoista vuoteen. Kynnys ajaa on noussut korkeaksi, enkä uskalla enää lähteä rattiin, Sari kertoo syystä lähteä mukaan ohjelmaan. 

Rempseä apukuski Pasi ajaa työnpuolesta paljon ja kilometrejä kertyy vuoden aikana runsaasti, joten hyviä neuvoja Sarille löytyy roppakaupalla.

Mikäli Sari saa rohkeutta tarttua rattiin jälleen, helpottaa se arkea. Sarille tämä tuo motivaatiota ajotaidon virkistämiseen. Hän toivoo jatkossa pääsevänsä liikkumaan vapaammin ja joustavammin omalla autollaan.

Kuski: Sonia
Apukuski: Saia

Sonia ja Saia ovat espoolaiset siskokset. Apukuski Saia ilmoitti Sonian salaa ohjelmaan virkistämään ajotaitojaan. Hän ajattelee Suomen surkeimman kuskin olevan parempi tapa Sonialle aloittaa autoilu uudelleen kuin suoraan liikenteessä. 

– Se oli totaalinen yllätys! Luulin ensin, että hän pilailee, Sonia nauraa.

Sonialla on takanaan kahdeksan vuoden ajotauko. Ensin ulkomailla asumisen vuoksi ja Suomeen palattuaan hänellä ei ole ollut autoa. 

– Yllätys oli hauska idea ja Sonia saa tehdä hurjia juttuja harjoitellessaan, perustelee Saia päätöstään ilmoittaa sisko mukana ohjelmaan. Siskokset hakevat Sonian ajamiseen varmuutta ja rohkeutta palata turvallisesti liikenteeseen.

Kuski: Essi
Apukuski: Simo

Essi ja Simo ovat helsinkiläiset sisarukset. Heitä yhdistää huumorintaju ja positiivinen elämänasenne. Essin kerrat auton ratissa on laskettavissa yhden käden sormilla inssiajon jälkeen. 

– Olen epävarma ja enkä handlaa ajamista. Toisilla meinaa tulla rattiraivo kyydissäni. Kortin saannin jälkeen mietin, olenko valmis liikenteeseen, Essi pohtii ajamisensa vähäisyyttä. 

Rohkeudesta ei Essin ajaminen ole Simon mielestä kiinni: 

– Essi on rohkeampi kuin minä. Aika räväkkä, kun sille päälle menee. Hän ei ole vaan uskaltanut ajaa.

Simoon Essi luottaa kuskina ja apukuskina. 

– Yhdessä laitettiin hakemus. Essi luottaa minuun ja on ollut kyydissäni useasti, Simo vahvistaa. Essin toinen apukuski on hänen ystävänsä äiti Maarit, joka nauttii eläkepäivistään ja autoilee säännöllisesti.

Kuski: Nina
Apukuski: Jenna

Nina ja Jenna ovat vauhdikas kaksikko Vantaalta. Tämän parin kohdalla hersyvä nauru ja suuret tunteet ovat taattua laatua. Läheinen äiti-tytär-suhde on mutkaton ja lämmin. ”Odotan, että äiti vetää täysillä. Kaasun käyttö on ongelma. Hän ajaa normaalisti pyörällä ja silloinkin täysillä”, Jenna paljastaa.

Jenna on ilmoittanut äitinsä mukaan, sillä ainainen kuljettajan rooli on alkanut kyllästyttämään. Nina lähtee kilpailuun reippaasti. 

– Tyylini on ajaa kovaa, olen itsevarma. 

Nina luottaa, että he selviävät ajohaasteista helposti, vaikka autoilussa on ollut pitkä, parinkymmenen vuoden tauko. 

Kuski: Kaisa
Apukuski: Hannu

Kaisa ja Hannu ovat aviopari Espoosta. Parkkihallit ovat Kaisan pahin painajainen. Hän ei tehnyt taskuparkkia edes autokoulussa. Tankilla käydessä Kaisa odottaa, että joku muu tulee tankkaamaan hänen puolestaan ja kaupungilla ajaessa muu liikenne pelottaa. 

– Vauhti on minulle haaste, nopeat ratkaisut ovat vaikeita. En myöskään osaa peruuttaa, ainakaan suoraan, Kaisa kertoo.

Kaisan apukuski Hannu on eläkkeellä oleva bussikuski. 

– Olen yleensä meillä ratissa, kun olen ajanut paljon. Pelottaa muiden kyydissä – ammattitauti, Hannu naurahtaa. 

Hannun ja Kaisan tavoitteena on saada Kaisan ajamiseen lisää rohkeutta ja ripeyttä. Kaisaa kilpailu jännittää. ”Olen kauhusta kankeana. Luotan, että Hannu neuvoo.”

Suomen surkein kuski, 9. kausi MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla su 28.4. klo 20 alkaen. MTV Katsomo+ -tilauksella seuraava jakso ennakkoon.

Lue myös:

    Uusimmat