Suomessa on jopa tuhansia taloyhtiöitä, joiden kannattaisi varautua alasajoon – "Joissain tilanteissa on niin, että asunnon arvo on nolla"
Isännöintiliitto varoittaa, että jopa tuhansissa suomalaistaloyhtiöissä voi olla edessä hallittu alasajo. Suurten korjausten sijaan näissä taloyhtiöissä olisi ajankohtaisempaa ryhtyä suunnittelemaan taloyhtiön loppuaikoja.
Monet erityisesti taantuvilla alueilla sijaitsevista taloyhtiöistä ovat pulassa. Kaikki eivät välttämättä saa tarvitsemaansa rahoitusta korjauksiin ja korjausvelkaa voi olla jo liikaa taloyhtiön selviämisen kannalta.
Isännöintiliitto varoittaakin, että yllättävän moni taloyhtiö voi tulevaisuudessa joutua miettimään korjausten sijaan hallittua alasajoa.
– Me puhumme tuhansista taloyhtiöistä ja sitä kautta jopa kymmenistä tuhansista yksittäisistä osakkaista ja heidän huoneistoistaan, joita he tällä hetkellä omistavat, toteaa Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Mitä tarkoittaa taloyhtiön hallittu alasajo?
Koro-Kanerva selventää, että ongelmat eivät koske koko Suomea eivätkä kaikkia taloyhtiöitä. Tiettyjä varoitusmerkkejä on kuitenkin olemassa, joiden avulla voi päätellä taloyhtiön kuuluvan niin sanottuihin ongelmataloyhtiöihin.
– Mistä nyt viime aikoina on puhuttu, niin on puhuttu tällaisista todella ongelmataloyhtiöistä ja niiden lopusta. Mikä niitä taloyhtiöitä yhdistää, niin niissä on paljon tekemättömiä korjauksia, ne ovat taantuvia alueita, ne eivät saa rahoitusta ja niiden hallinto on hyvin lyhytjänteistä.
Koro-Kanervan mukaan haasteista huolimatta kaikki eivät kuitenkaan välttämättä ole ongelmataloyhtiöitä.
– Toki taloyhtiöillä on paljon haasteita tällaisessa markkinatilanteessa muutenkin – jo pelkästään rahoituksen saannin näkökulmasta. Tämä asia koskee myös kasvukeskuksia, mutta ehkä todelliset ongelmat ovat nimenomaan siellä taantuvilla alueilla, hän sanoo.
Taloyhtiöiden tulisi suunnitella myös loppuaikoja
Jos hallittuun alasajoon päädytään, on Koro-Kanervan mukaan erittäin tärkeää, ettei se tulisi kenellekään yllätyksenä. Hänen mukaansa talon asukkaiden ja osakkaiden tulisi tietää ajoissa, mitä on tuloillaan.
– Taloyhtiöissä pitäisi suunnitella, miten lopun aika hoidetaan. Se tarkoittaa sitä, ettei sinne tehdä esimerkiksi isoja investointeja, ei tehdä kauaskantoisia ja mittavia korjauksia, vaan lähinnä huolehditaan siitä, että taloyhtiö on terveellinen ja turvallinen asua loppuajan. Pitäisi pystyä jollain tavalla ennakoimaan, kuinka pitkä loppuaika on ja missä se häämöttää.
Koro-Kanervan mukaan juuri tästä syystä Isännöintiliitto on pitänyt taloyhtiöiden hallitun alasajon esillä ja julkisessa keskustelussa.
– Joissain tilanteissa on niin, että asunnon arvo on nolla. Mitä lähemmäksi tätä mennään, sitä isommasta tragediasta on tietenkin kyse. Sen takia olemme halunneet pitää asiasta meteliä, jotta taloyhtiöissä ymmärrettäisiin, että tämä on ihan realistinen lopputulema, joka taantuvilla alueilla voi hyvinkin taloyhtiöille tapahtua.
Isännöintiliiton arviosta uutisoi ensimmäisenä Kauppalehti.
Mitä jos on ostamassa asuntoa taantuvalta alueelta – mitä tulisi ottaa huomioon taloyhtiön tietoja tutkiessa? Katso koko Mia Koro-Kanervan haastattelu artikkelin yllä olevalta videolta.
Uusimmat
-
13:25
Tiedätkö, miksi tänään liputetaan?
-
13:20
Uudet vieraat löysivät leirintäalueilta kadonneiden venäläisten tilalle – "Tällaiset tiukat ajat suosivat"
-
13:20
Ihmisarka Funja-koira sai apua mielialalääkkeistä – milloin lääkkeitä harkitaan?
-
12:58
Slovakian varapääministeri: Fico ei ole enää välittömässä hengenvaarassa
-
12:43
Oleksandr Usykin voitolla kova hinta – ukrainalaismestari kiidätettiin sairaalaan
-
12:22
Kirja-arvio: Ex-suurlähettiläältä riittää kritiikkiä päähenkilöilleen Putinille ja Niinistölle
-
12:05
Kati sai elämäänsä järkyttäneen tiedon lääkäriltä, jonka tunteeton letkautus ei unohdu: "Toivon, että näinä päivinä käytettäisiin vähän toista sanoitusta"
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
11:41
Ukraina sanoo tuhonneensa Venäjän Project 266-M-sotalaivan
-
11:32
Hurjaa ylinopeutta ajanut törmäsi koulubussiin Kanadassa – Bemarista tuli hetkessä avomalli
-
11:31
Liigamestaruus ja cup-pokaali – Huuhkajien pelaajille menestystä eurokentillä
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Riikka Purra puhui puoluevaltuustolle sosialismin oireista ja pelkäsi maahanmuuton muuttavan Suomea
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
Lataa lisää