Stubb Brysselissä: Venäjän itsevarmuus ja uho ovat lisääntyneet
Presidentti Alexander Stubb näkee, että Naton voisi olla hyvä ottaa logistista ja operatiivista koordinointia Ukrainan tukemisesta nykyistä enemmän.
Tällöin toiminta olisi hänen mukaansa avoimempaa, eri liittolaisten toiminnan eteen tehty toiminta tulisi näkyväksi ja turhien lupausten tekeminen Ukrainalle muuttuisi samalla vaikeammaksi.
Stubbin ajattelu liittyy Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin aloitteeseen, joka siirtäisi Ukraina-avun koordinointia, ukrainalaisten kouluttamista ja rahoittamista Nato-mailta Natolle instituutiona.
Stubb kommentoi asiaa suomalaismedialle tänään keskiviikkona sen jälkeen, kun hän oli muun muassa tavannut Stoltenbergia ja pitänyt puheen Friends of Europe -ajatushautomolla Brysselissä.
Päätös alaesikunnasta ei ole aluepolitiikkaa
Stubb kertoi alkuillan tiedotustilaisuudessa Suomen tavoittelevan Natossa edelleen Hollannin Brunssumissa sijaitsevaa Norfolkin esikuntaa. Sen alla olisivat kaikki Pohjoismaat.
Naton maavoimien alaesikunta olisi Stubbin mukaan Suomelle paras ratkaisu.
– Nämä me olemme esittäneet (Natolle) tavoitteena. Päätös ei ole sotilaallinen mutta sotilaalliseen harkintaan perustuva.
Alaesikunnan paikkaa ei ole vielä päätetty eikä myöskään sitä, että jos se tulisi Suomeen, mihin se Suomessa sijoitettaisiin.
– Tämä ei ole aluepoliittinen päätös.
Vierailun teemana muun muassa Ukrainan tukeminen
Stubbin kaksipäiväisen vierailun ohjelmassa on ollut ja tulee olemaan keskusteluja esimerkiksi turvallisuus- ja puolustuspoliittisista kysymyksistä, Ukrainan tilanteesta sekä Naton tulevasta Washingtonin huippukokouksesta.
Stubb sanoi tiedotustilaisuudessa keskustelleensa Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa Yhdysvaltain 60 miljoonan dollarin apupaketista, joka on vielä epävarma.
– Tässä leikitään ukrainalaisten hengillä. Vetosin muun muassa CNN:llä Yhdysvaltain kongressiin paketin puolesta. Tämä on esimerkki siitä, kun ulkopolitiikasta tulee sisäpolitiikkaa, ja silloin me olemme aina vaaran vyöhykkeellä.
– Toivon, että amerikkalaiset tekevät (Ukrainan kannalta oikean päätöksen).
"Venäläisten itsevarmuus kasvanut"
Stubb sanoi venäläisten itsevarmuuden kasvaneen. Mukana on myös uhoa.
– Kun itsevarmuus sekoittuu uhoon – ja aika usein taktisiin virheisiin – riskit kasvavat. Mutta mikä taas rauhoittaa, me olemme nyt valmiita ja liittolaiset ovat valmiimpia kuin esimerkiksi kaksi vuotta sitten. Ja Ukrainan kyky puolustaa itseään on ollut hyvin vahva. Nyt olemme asemasodassa.
– Luulen, että me olemme sen verran kriittisessä tilassa tämän sodankin suhteen, että öitä ei hirveän hyvin juuri nyt nuku, hän viittasi itseensä.
Sveitsi isännöi rauhankokousta
Sveitsi isännöi kesäkuussa korkean tason rauhankokousta Ukrainan sodan lopettamiseksi.
Rauhankokous järjestetään 15.–16. kesäkuuta Luzernin kaupungin lähellä ylellisessä Bürgenstockin lomakeskuksessa.
Venäjä ei osallistu rauhankokoukseen.
Stubbin arvion mukaan varsinaisiin rauhanneuvotteluihin Ukrainan ja Venäjän välillä on vielä pitkä matka.
Uusimmat
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
Lataa lisää