Suosikkijuontajan perhe värjötteli yöjunassa neljässä asteessa – seuraavassa hytissä ikkuna pysyi kiinni vain teippaamaalla
Veturirikko, hytin vaihto, ikkuna, joka ei mennyt kiinni. Juontaja Lauri Kottosen perheen matka VR:n yöjunalla Helsingistä Kolariin ei sujunut ongelmitta.
VR:n junat ovat kärsineet myöhästelyistä pitkin viikkoa pakkassäiden takia. Yhtiön mukaan pahimmin myöhässä ovat yöjunat.
Ongelman kohtasi myös juontaja Lauri Kottonen perheineen matkalla lomalle Helsingistä Kolariin lauantain vastaisena yönä.
– Yksi veturirikko, yksi hytin vaihto ja yksi ikkunamekanismirikko. Olemme vain noin neljä tuntia myöhässä aikataulussa, Kottonen summaa matkaa.
MTV:n Viiden jälkeen ohjelman juontaja Kottonen lähti perjantaina illalla kahdeksan aikaan kohti Kolaria ja Leviä VR:n yöjunassa. Juna oli jo ennen lähtöä tunnin myöhässä, mutta se ei lomalaisten mieltä haitannut.
– Heti hytissä kuitenkin havaitsimme, että siellä on kylmä.
Lämpömittari näytti 13 astetta, mutta Kottonen ajatteli lämpötilan nousevan junan lähtiessä liikkeelle.
– Heräsin kahden aikaan yöllä ja huomasin lämpöä olevan enää vain neljä astetta. Lähdin kyselemään henkilökunnalta tilannetta ja vastaus oli, että veturi on hajonnut ja sähköongelmien vuoksi osa junasta on kylmänä. Samalla selvisi myös, että kahdesta vaunusta on öljylämmitin rikki.
Kottosen perheelle löytyi onneksi viimeinen makuuhytti vaunusta, jossa lämmitys toimi. Moni matkustaja joutui kuitenkin jatkamaan matkansa värjötellen.
Ikkuna ei pysynyt kiinni
Puoli kolmen aikaan aamuyöstä juna pääsi jatkamaan matkaansa Seinäjoen lähettyviltä, mutta kommelluksista ei päästy vielä eroon. Kottosen perheen uuden hytin ikkuna ei mennyt kiinni.
– Ikkuna lävähti auki, kun juna lähti liikkeelle. Kyllähän siellä melkoinen pakkastuuli oli.
– Sitä siinä teippailtiin kiinni yhteisvoimin avuliaan konduktöörin kanssa, Kottonen kertoo.
Juna oli lopulta neljä tuntia myöhässä.
Risuja VR:lle, kehuja junan henkilökunnalle
Myöhästyminen oli odotettua, eikä se tuntunut isommin haittaavan. Kottonen näkee isoimmaksi ongelmaksi kuitenkin sen, että VR:llä oli ilmeisesti tiedossa junan lämmityksen ongelmat.
– Henkilökunnan mukaan ongelmat lämmityksen kanssa ovat olleet tiedossa ja niistä oli tehty huoltopyyntö. Laitteita ei oltu korjattu, mutta silti jengi päästetään matkustamaan tällaisessa pakkasessa. Eihän siinä mitään, jos matka kestäisi muutaman tunnin, mutta lähdimme kahdeksan aikaan illalla ja olimme perillä päivällä noin yhdeltä Kolarissa.
– Mielestäni on vastuutonta laittaa ihmiset matkustamaan noissa lämpötiloissa.
Juontaja haluaa joka tapauksessa antaa henkilökunnalle hatunnoston hyvästä palvelusta ikävän tilanteen sattuessa keskellä yötä.
– Fiilis tuntui olevan ihan hyvä kommelluksista huolimatta. Kaikki käyttäytyivät todella hyvin. Henkilökunta antoi omia hyttejään lapsiperheiden käyttöön, mikä lämmitti erityisen paljon mieltä.
Ajantasaiset junien perumis- ja myöhästymistiedot ovat nähtävillä muun muassa VR:n sivuilla. Jo torstaina ilmoitetut perumiset koskivat yhtiön mukaan yli 10 000:ta matkustajaa.
Uusimmat
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
Lataa lisää