Suosittu harrastus on monella tapaa hyväksi terveydelle: "Verenpaine laskee"
Neulominen ja virkkaaminen ovat tuotteliaisuuden lisäksi hyödyllinen harrastus myös mielenterveyden kannalta.
Neulomisesta on tullut viime vuosina sangen suosittu harrastus ja se on hyvä asia monestakin syystä.
Psykologi Sahra O’Doherty kertoo The Guardianille, että neulominen ja virkkaaminen voivat auttaa vähentämään omaa ruutuaikaa, mutta ovat hyväksi myös mielenterveydelle.
Kun paneudumme johonkin toistuvaan liikkeeseen, mielemme ja kehomme rauhoittuvat.
– Syke ja hengitys tasoittuvat ja verenpaine laskee, itsekin virkkausta harrastava O’Doherty toteaa.
Mihin neulomisen ja virkkauksen positiiviset vaikutukset perustuvat ja millä tavalla nämä näppärät käsityöharrastukset voivat edesauttaa hyvinvointiamme?
Miten neulominen erottuu muista käsitöistä?
Se, mikä erottaa neulomisen ja virkkaamisen muista käsitöistä, on neulojen kilinän tasainen rytmi. O'Dohertyn mukaan tämä rytmin tunne voi johtaa "flow-tilaan", eli psykologisesti miellyttävään kokemukseen, jonka saavuttaa tekemällä jotain mukaansa tempaava, jolloin ajankulukin katoaa.
Avain flow-tilan saavuttamiseen on aktiviteetti, joka haastaa, mutta ei ole liian hankala, stressaava tai raskas.
– Tekemisessä pitää olla helppouden tunne, O'Doherty toteaa.
Flow-tilan saavuttaakseen kannattaakin suhteuttaa neulomistyön haastavuus omiin taitoihin.
Neulominen voi edistää mielen hyvinvointia
O'Doherty kertoo kehottavansa potilaitaan usein käsitöiden pariin, mutta erityisesti juuri neulomisen ja virkkauksen maailmaan. Hänen mukaansa käsityöt voivat olla hyödyllinen vastalääke masennukseen, sillä neulominen auttaa pääsemään irti negatiivisten ajatusten kierteestä ja keskittymään johonkin, mistä saa onnistumisen tunteita.
Neulominen ja virkkaaminen voivat olla avuksi myös ahdistuksessa, sillä ne voivat tarjota hallinnan tunteen, joka osaltaan vähentää ahdistukseen liittyvää epävarmuuden tunnetta ja märehtimistä.
Erään brittitutkimuksen mukaan virkkaaminen ja neulominen voivat myös auttaa ylläpitämään sorminäppäryyttä ja kognitiivisia taitoja ihmisen ikääntyessä.
Lue myös: "Saikuttavatko" mielenterveyshäiriöistä kärsivät turhaan? Psykologi muistuttaa tärkeästä asiasta
Irti ruutuajasta
Pitkät keskittymisjaksot, kuten neulomiseen ja virkkaamiseen vaadittava aika, ovat kipeästi kaivattua tasapainoa loputtoman puhelimen selaamisen vaikutuksille.
– Saamme lyhyissä purkauksissa paljon informaatiota, joka meidän pitää sulattaa nopeasti. Se on kuin jatkuva stressin tai tiedon virta, mikä tarkoittaa, että teemme jatkuvasti päätöksiä tai arvioita, O'Doherty toteaa.
Neuloessa tai virkatessa suurin osa huomiosta on kuitenkin keskitetty yhteen tehtävään, joka on rauhoittava ja palkitseva.
Koska neulominen on ensisijaisesti sooloaktiviteetti, jota voi kuitenkin tehdä myös ryhmässä, se voi auttaa erityisesti sosiaalisesta ahdistuksesta kärsiviä. Neulominen voi nimittäin lievittää katsekontaktin ottamisen tai keskustelun ylläpitämisen painetta, joka usein liittyy enemmän ulospäin suuntautuneeseen toimintaan.
– Kaikki tekevät omaa juttuaan ja tukevat muita. Kaikki ovat samassa tilassa, mutta sosiaalista vuorovaikutusta hallitaan hieman rennommalla tavalla, O'Doherty toteaa.
Katso myös: Mihin ihminen tarvitsee "tylsiä" taukoja?
Lähde: The Guardian
Uusimmat
-
21:55
MTV seuraa: Leijonat hukkasi tilaisuutensa – Tanska säikyttelee kovassa paikassa
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
19:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
19:36
Leijonien vaihtoehdot selvillä MM-kisoissa – katastrofi tai todellinen jättiherkku
-
Lataa lisää