Tällainen on Kolmiodraama-Mirellan deittikumppani Joonatan – käynyt ainakin sadoilla treffeillä ja haaveilee urasta kansanedustajana
Mirella ja Joonatan muuttavat neljäksi viikoksi saman katon alle Kolmiodraama-ohjelmassa.
Mirella on yksi pääsinkuista, joka etsii rakkautta Kolmiodraama-ohjelmassa. Mirellalle oli valittu kaksi deittiehdokasta: Aki ja Joonatan, joihin hän tutustui ainoastaan tekstiviestien avulla. Lopulta Mirella päätyi valitsemaan Joonatanin, jonka kanssa hän pääsi treffeille ja myöhemmin vielä muuttaa saman katon alle neljäksi viikoksi.
Joonatan on eronnut edellistalvena muutaman vuoden parisuhteesta. Sanavalmis mies kertoo käyneensä elämänsä aikana ainakin sadoilla treffeillä, ja hän ei omien sanojensa mukaan suhtaudu deittailuun kovin ryppyotsaisesti, koska kyseessä on hauska yhteinen kokemus uuden ihmisen kanssa.
Poliittisen nuorisojärjestön pääsihteerinä työskentelevä Joonatan haluaisi edetä urallaan kansanedustajaksi tai lobbariksi. Joonatan aikoinaan ajautui poliittiselle uralle, koska hänellä on halu muuttaa maailmaa.
Joonatan lukee ja pohdiskelee paljon, mutta viihtyy myös ihmisten keskellä festareilla. Hän haaveilee perheestä, mutta se ei kuitenkaan ole itseisarvo, vaan tärkeintä on löytää hyvä kumppani rinnalle.
Kolmiodraama alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla ti 5.3. klo 21. MTV Katsomo+ -tilaajille seuraava jakso ennakkoon päätösjaksoa lukuun ottamatta.
Vodcastissa toimittajat Katja Lintunen ja Jari Peltola peilaavat omia deitti- ja parisuhdekokemuksiaan MTV:n uuden Kolmiodraama-sarjan koukuttaviin käänteisiin ja suhdekiemuroihin. Samalla pureudutaan sarjan tapahtumiin ja jaksoista nouseviin teemoihin.
Koukussa Kolmiodraamaan ilmestyy MTV Katsomoon maanantain ja tiistain välisenä yönä - samaan aikaan kuin Kolmiodraama-sarjakin.
Juttu muokattu 21.3.2024. Korjattu, että Joonatan on käynyt elämänsä aikana ainakin sadoilla treffeillä eikä edellisen suhteensa jälkeen.
Uusimmat
-
23:18
Trumpin somevideo suututti Valkoisen talon: "Kuvottavaa ja häpeällistä"
-
22:47
Harri Säteri yllätettiin nopeasti kahteen kertaan – tämä Mikael Granlundin maali hylättiin
-
22:43
Valkoposkihanhien pääjoukot jättivät Suomen
-
22:42
MTV seuraa: No nyt menee! Jere Innala toi Leijonat mukaan peliin
-
22:41
Chelsea-päävalmentaja Mauricio Pochettino astuu syrjään
-
22:25
Suomi ja USA allekirjoittivat erikoisjoukkoyhteistyötä koskevan aiejulistuksen
-
22:07
Leijonien vastustajalta ronski veto MM-huippuväännössä – maalivahti pois avauserässä
-
22:07
Zelenskyi: Ukrainan joukot saavuttaneet tuntuvaa edistystä Harkovan alueella
-
22:03
Ruotsi-ottelussa paha tilanne: pistenikkari rysähti kaameasti laitaan
-
22:01
Sami Hedberg ja laulaja Saija Tuupanen ovat eronneet
-
21:43
Hirviemo tappoi miehen Alaskassa
-
21:39
Emil Ruusuvuori vetäytyi voiton jälkeen
-
21:30
Suomessa myönnettiin viime vuonna 20 000 oleskelulupaa – yksi syy nousi yleisimmäksi perusteeksi
-
21:26
Kuvat ja videot paljastavat kaaoksen Singapore Airlinesin koneen sisällä
-
21:00
Sveitsin karu linjaus osui NHL-lupaukseen kipeästi – "Emme halua, että kukaan poimii rusinoita pullasta"
-
20:58
Onko uhkaava puhe hyökkäys, jota vastaan ampuma-aseen käyttö on oikeutettua? Näin arvioi rikosoikeuden professori
-
20:38
Kuopiossa tuhopolttojen ja vahingontekojen suma – poliisi otti kiinni teoista epäillyn moottoritiellä
-
20:22
Ruotsin riveissä tapahtuu: "kriisisiirto" ennen Leijonat-kohtaamista
-
20:15
Amerikkalaistuomari päätti: Tacot ovat voileipiä
-
20:10
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
Lataa lisää